He nousivat jonkun matkaa nopeakulkuisella hissillä ja siirtyivät siitä hitaampaan. Noustessaan kuului soitto yhä selvemmin, kunnes se kaikui täyteläisenä ja kirkkaana, ja sen heleiden sävelien keskeltä eroittivat he tanssivien jalkojen kopinan. He maksoivat sisäänpääsymaksun ja nousivat parvekkeelle, joka kiersi tanssisalia ja josta täydellisesti voi nähdä ja kuulla kaiken.
"Tuossa näette", sanoi Asano, "noiden pienokaisten isät ja äidit".
Halli ei ollut yhtä rikkaasti koristettu kuin Atlaksen sali, mutta sitä lukuunottamatta oli se komein mitä Graham oli nähnyt. Kauniit valkomuotoiset kuvapatsaat, jotka kannattivat parveketta, muistuttivat hänelle jälleen kuvanveistotaiteen suuremmoista kehitystä; ne näyttivät ottavan lumoavia asentoja ja hymyilevän. Soitto tuli jostain näkymättömästä lähteestä ja loistava permanto oli täynnä tanssivia pareja. "Katsokaa heitä", sanoi hänen oppaansa, "katsokaa miten paljon he välittävät äidintunteesta".
Se parveke, jolla he seisoivat, oli rakennettu suuren holviaukon päälle, joka toiselta puolelta katkaisi tanssisalin ja eroitti sen ulkosalista, josta taas näkyi suurien aukkojen kautta kaupungin taukoamatta liikkeessä olevat kadut. Tässä ulkosalissa oli kansaa, joka oli yksinkertaisemmin puettua kuin se joka tanssi, suurimmalla osalla oli Työkomppanian sininen puku, joka Grahamille oli jo käynyt niin tutuksi. He olivat liian köyhiä maksaakseen sisäänpääsymaksun, mutta he eivät voineet olla katselematta tanssin pyörrettä ja salin loistoa. Muutamat olivat hankkineet itselleen hiukan tilaa ja tanssivat ryysyjään liehuttaen. Muutamat huusivat tanssiessaan ja singahuttelivat sanasutkauksia, joita Graham ei ymmärtänyt. Äkkiä alkoi eräs viheltää vallankumouksen laulua, ja Graham oli kuulevinaan miten äkkiä laulu saatiin vaikenemaan. Nurkka, jossa tämä tapahtui, oli niin pimeä, että Graham ei nähnyt, mitä oli tekeillä. Hän loi jälleen katseensa saliin päin. Parveketta kannattavien kuvapatsaiden yläpuolella oli niiden miesten kuvapatsaita, joita tämä uusi aika piti suurina moraalin uudistajina ja esitaistelijoina; useat nimet olivat Grahamille outoja, mutta tuttuja sellaiset kuin Grant Allen, Gallienus, Nietzsche, Shelley ja Goodwin. Suuret mustat liput ja kaunopuheliaat kirjoitukset täyttivät sen koristuksen, joka rumensi tanssisalin yläosaa ja ilmoitti, että "Heräämisjuhlaa" paraillaan jatkui.
"Myriaadit ovat jättäneet paikkansa tai ottaneet lomaa viettääkseen sitä, lukuunottamatta niitä työmiehiä, jotka ovat kieltäytyneet palaamasta työhön", sanoi Asano. "Ne ovat aina valmiita pitämään juhlapäivää".
Graham lähestyi kaidepuuta ja nojautui siihen katsellen tanssivia. Lukuunottamatta pari kolme paria jotka olivat erottautuneet muista saadakseen rauhassa kuiskailla, olivat hän ja oppaansa kahden parvekkeella. Lämmin hajuveden ja hien sekainen ilma nousi heitä kohden. Salissa olevat miehet ja naiset olivat kepeästi puetut, käsivarret ja kaula paljaina, sillä kaupungin yhäti lauhkeassa ilmassa kävi se laatuun. Miesten hiukset olivat useimmin naismaisesti käherretyt, leuka oli parraton ja posket useimmin rasvatut tai maalatut. Useat naiset olivat somia ja kaikki olivat keikailevan aistikkaasti puettuja. Kun tanssivat parit alhaalla kulkivat hänen ohitseen niin näki hän kasvoissa huumaantuneen ilmeen ja silmät olivat nautinnosta puoliksi ummessa.
"Mitä lajia kansaa nämät ovat?" kysyi hän äkkiä.
"Työväkeä — varakasta työväkeä. Sitä, mitä teidän aikananne kutsuttiin keskiluokaksi. Vapaat kauppiaat ja niiden pienet erikoiset liikkeet ovat jo aikoja sitten kadonneet. Nyt löytyy makasiinien ja varastojen palvelijoita, johtajia ja insinööriä jos jonkinlaisia. Tänään on lepopäivä ja senvuoksi kaikki kaupungin tanssisalit ovat luonnollisesti ahdinkoon asti täynnä, samoin kaikki uskonnolliset paikat".
"Mutta — naiset?"
"Ovat samallaisia. Nykyään löytyy tuhansia eri työaloja naisille. Mutta naisen työn kautta saavutettu riippumattomuus on saanut alkunsa teidän aikananne. Suurin osa naisista on nyt riippumattomia. Useimmat näistä naisista ovat enemmän tai vähemmän naimisissa — löytyy niin monenmoisia avioliittosopimuksen muotoja — ja sen kautta naiset kartuttavat tulojaan ja voivat enemmän huvitella".