Kun nukkuja herää: Romaani

by H. G. Wells

Hän huomasi keulansa painuvan alaspäin, kätensä takertui vipuun kiinni, veti ja sai koneen siirtymään taapäin. Hän tunsi pienen täräyksen, koneen keula kääntyi äkkiä ylöspäin ja hetkisen aikaa tunsi hän makaavansa melkein selällään. Kone kieppui ja heilui, se näytti tanssivan paikallaan. Hän ponnisti kovasti voimiaan, painautui vipua vastaan ja sai koneen hitaasti taas kulkemaan eteenpäin. Hän nousi, mutta ei enää niin jyrkästi pystysuoraan. Hän läähätti hetkisen, ja tarttui jälleen vipuihin. Ilma vinkui hänen ympärillään. Uusi ponnistus ja hän lensi melkein vaakasuorassa. Hän saattoi jälleen hengittää. Ensi kerran käänsi hän päänsä nähdäkseen, miten vastustajiensa oli käynyt. Hän tarkasti vielä vipua, katsoi uudestaan alaspäin. Ensi hetkessä luuli hän niiden kadonneen. Kuten kupariraha pyörii rahapeliä pelattaessa, niin näki hän etelänpuoleisten lentoasemien välillä jotain pientä, litteää, kepeää ja särkyvää putoavan.

Ensiksi ei hän ymmärtänyt, mitä se oli, mutta sitten hurja ilo sai hänessä vallan. Hän huusi täyttä kurkkua ja hänen äänensä kuului villiltä, ja kiisi yhä ylemmäksi taivaalla. "Missä on toinen aeropiili", ajatteli hän. "Nyt on sen vuoro —" Katsoessaan ympärilleen avaruuteen pelkäsi hän ensi hetkessä, että se oli lentänyt hänen yläpuolelleen, mutta sitten näki hän sen laskeutuvan Norwoodin lentoasemalle. He olivat aikoneet ampua. Mutta kun olisivat voineet pudota suinpäin pari tuhatta jalkaa alaspäin, niin heidän rohkeutensa ei riittänyt siihen. Taistelu oli päättynyt.

Hetkisen liiteli hän kehässä ja sitten lensi hän jyrkästi alaspäin lounaisia lentoasemia kohden. Hämärä alkoi jo tulla; sauhu palavasta Streathamin lentoasemasta, joka oli ollut niin paksu ja musta, oli nyt vaan tulipylväänä. Kaikki liikkuvien katujen täyttämät aukeamat, kadut ja läpikuultavat kupukatot, kuilut rakennusten välillä välkkyivät nyt sähkövalon loistossa, jota pehmensi laskevan auringon säteet. Niillä kolmella lentoasemalla, jotka vielä olivat Ostrogilaisten hallussa — sillä Wimbledon-Parkin asemaa ei voitu käyttää, — se oli niin lähellä palavaa Roehamptonia, ja Streatham oli yhtenä pätsinä — paloi rovioita opastaakseen tulevia aeroplaaneja. Kun hän lensi Roehamptonin ylitse näki hän siellä tiheän väkijoukon. Hän kuuli innokkaita hurraahuutoja, kuuli Wimbleton-Parkista ammutun kuulan suhahtavan ilman läpi ja lentävän Surreyn kenttien yli. Hän tunsi tuulen viiman ja käänsi lentokoneensa niin, että se nosti hänet yhä ylemmäksi.

Hän kohosi ja kohosi, pitäen silmällä koneen tasaista käyntiä, kunnes koko seutu näytti siniseltä ja epäselvältä, ja koko Lontoo oli kuin pieni valojuovainen kartta, leikkikalukaupunki etäisyydessä. Taivaanrannan pilvireunan alapuolella oli taivas safiirinvärinen ja noustessaan ylöspäin tuli yhä enemmän tähtiä näkyviin.

Ja kas! Etelässä alhaalla ja nopeasti lähestyen näkyi kaksi pientä valopilkkua, sitten useampia ja lopulta kokonainen valosikermä kiitäen nopeasti eteenpäin. Kohta hän saattoi ne laskea. Niitä oli kaksikymmentä neljä. Aeroplaanien ensimmäinen laivasto saapui! Kauempana näkyi vielä suurempi lauma.

Hän lensi puolikehässä päästämättä tätä lähestyvää laivastoa näkyvistään. Ne lensivät kolmion muodossa, ja nuo jättiläiskokoiset loistavat muodot lähestyivät täyttä lentoa ilmassa Grahamin alapuolella. Hän laski sukkelaan heidän nopeutensa ja lykäten koneen eteenpäin alkoi hän laskeutua yhä suuremmalla vauhdilla. Hän veti vivusta ja kone lakkasi käymästä. Hän alkoi laskeutua alaspäin yhä nopeammin ja nopeammin. Hän suuntasi kolmion kärkeä kohden. Hän putosi kuin kivi vinkuvan ilman halki. Hänen mielestään kului tuskin sekunti tämän hetken ja sen hetken välillä, jolloin hän iskee etummaiseen aeroplaaniin.

Ei kukaan tuossa lähenevässä suuressa neekerilaumassa aavistanut uhkaavaa kohtaloaan, ei kukaan uneksinutkaan haukasta, joka taivaalta siten iski heitä kohden. Ne, jotka eivät olleet ilmataudista heikkoja, kurottivat mustia kaulojaan ja silmät selällään katselivat usvaista kaupunkia, joka yhä läheni, rikasta ja loistavaa kaupunkia, jonne heidän tottelevia käsivarsiaan tuotettiin. Hampaat kiiluivat ja mustat kasvot loistivat. He olivat kuulleet puhuttavan Pariisiin tuotettujen toveriensa urotöistä, ja he tiesivät, että heilläkin olisi ihanat hetkensä Lontoon köyhälistön keskellä. Ja äkkiä Graham iski heihin.

Hän oli suunnannut aeroplaanin runkoa kohden, mutta aivan viime hetkessä heräsi parempi ajatus hänen mielessään. Hän kierrähti hiukan ja lensi koko painollaan vasempaan siipeen. Töytäys lennätti hänet taapäin. Keula lensi aeroplaanin joustavan siiven läpi keskustaa kohden. Hän tunsi miten suuren aeroplaanin vauhti vei häntä ja aeropiiliään eteenpäin, ja kului sekunti, jona hän ajatteli, miten tämä päättynee. Hän kuuli tuhannen ihmisen hätähuudot ja huomasi, että koneensa pysyi tasapainossa, mutta kiinni jättiläislaivassa, joka vei häntä mukanaan alaspäin. Hän katsoi sivulle ja näki aeroplaanin keskisiiven ja vastaisen siiven läpättävän. Hän näki siipien kannatteiden läpi kaatuneita tuolia, tuijottavia silmiä ja taipuneihin kannatteihin takertuvia käsiä. Vastaisen siiven aukot aukenivat, kun aeronauti koetti saada laivaansa tasapainoon! Ylhäällä seisahtui toinen aeroplaani äkkiä välttääkseen joutuvansa putoavan toverinsa pyörteesen. Leveiden siipien lainehtiva pinta tuntui ratkeavan. Hän tunsi aeropiilinsä päässeen irti. Ja tuo vioittunut hirviö hänen allaan kääntyi aivan nurin kuin kaatuva muuri.

Graham ei ollut aivan selvillä siitä, että hän oli iskenyt aeroplaanin sivusiipeen ja päässyt irti, ennenkuin hän huomasi lentävänsä vapaasti ja alaspäin nopeasti lähestyen maata. Mitä oli hän tehnyt? Sydämensä sykki rinnassaan kuten hurjasti käypä kone, ja vähään aikaan, joka oli vaarallinen hetki hänelle, ei hän voinut liikuttaa vipuja, sillä hänen kätensä olivat aivan herpaantuneet. Vihdoin saattoi hän sen kuitenkin tehdä ja veti voimakkaasti konetta taapäin, taisteli pari sekuntia häilymistä vastaan, tunsi koneen pääsevän paikoilleen, asettuvan vaakasuoraan, ja sai vihdoin sen jälleen liikkeesen.

Hän katsoi ylöspäin ja näki kaksi aeroplaania kiitävän aivan hänen ylitseen, niiden matkustajat huusivat. Hän katsoi taaksepäin ja näki laivaston pääosan hajaantuvan ja pakenevan joka taholle; hävittämänsä aeropiili, ja joka ei ollut voinut kääntyä oikeinpäin, sipaisi kuin jättiläissuuren veitsen terä aivan alapuolellaan olevan tuulimoottorin siipiä.