Huumaava melu kuului hänen korviinsa, jyriseviä huutoja, lukematon kansanjoukko huusi: "Hän on Nukkuja! Nukkuja on meidän kanssamme!"
"Nukkuja on meidän kanssamme! Mestari — kaiken omistaja! Mestari on meidän kanssamme! Hän on pelastettu".
Graham näki edessään suunnattoman suuren salin täynnä huutavaa kansaa. Hän ei nähnyt mitään yksityistä, hän näki vaan lainehtivan ihmisjoukon, käsiä ja päähineitä heiluttavan, hän tunsi salaperäisen vaikutuksen siitä, miten kansanjoukko riensi häntä kohden nostaen hänet ylös. Hän näki parvekkeita ja riviä, suuria holvikäytäviä, joista aukeni laaja perspektiivi, ja kaikkialla oli kansaa, areena tungokseen asti täynnä ja kaikki ne huusivat. Lähellä häntä oli katkaistu kaapeli maassa aivan kuin käärme. Lentokoneen miehet olivat katkaisseet sen yläpäästä ja se oli valunut alas saliin. Miehet näkyivät kuljettavan sitä syrjään. Mutta kokonaisvaikutus oli hänelle hämärä, koko rakennus vapisi ja tärisi huudoista.
Hän seisoi horjahdellen ja katseli edessään olevaan joukkoon. Joku kannatti häntä toisesta käsivarresta. "Viekää minut johonkin syrjähuoneeseen", sanoi hän itkien, "syrjähuoneeseen", eikä jaksanut sanoa sen enempää. Mustapukuinen mies lähestyi ja tarttui hänen toiseen käsivarteensa. Hän huomasi miten useat riensivät avaamaan hänelle ovea. Joku talutti hänet istumaan. Hän horjahti, istahti raskaasti tuoliin ja peitti käsillään kasvonsa; hän vapisi kovasti, hermojensa vastustusvoima oli loppunut. Häneltä riisuttiin viitta, mutta hän ei sitä huomannutkaan; hänen purppuraiset housunsa olivat mustat ja märät. Ihmisiä juoksi hänen ympärillään, tapahtui yhtä ja toista, mutta hänen huomionsa ei kiintynyt mihinkään.
Hän oli päässyt pakoon. Myriaadit äänet kertoivat sen hänelle. Hän oli pelastettu. Tämä kansa oli se, joka oli hänen puolellaan. Jonkun aikaa hän hengitti vaivalloisesti, sitten istui hän rauhallisena kädet kasvoillaan. Ilmassa kaikui lukemattomien miesten huudot.
IX LUKU.
Kansa marssii.
Hän huomasi jonkun kiihkeästi tarjoovan hänelle lasissa kirkasta juomaa, hän katsahti ylös ja huomasi, että tarjooja oli keltapukuinen, tummaverinen mies. Hän joi juoman ja tunsi heti suloista lämpöä ruumiissaan. Kookas mustapukuinen mies seisoi hänen vieressään viitaten saliin johtavaan, puoliksi avonaiseen oveen. Tämä mies huusi aivan hänen korvaansa, mutta hän ei kuullut sanoja suuresta teatterista kaikuvan melun tähden. Tämän miehen takana oli hopeanharmaapukuinen tyttö, jonka Graham, vaikka olikin aivan huumaannuksissa, huomasi olevan hyvin kauniin. Hänen tummat, salaperäiset, uteliaisuutta ilmaisevat silmänsä olivat suunnattuina häneen ja hänen huulensa vavahtelivat. Puoliksi avoinna olevasta ovesta näkyi väkeä tulvillaan oleva sali, ja kuului epätasaista kovaa melua, jalkojen töminää, kätten taputusta ja huutoja, jotka heikkenivät, kasvoivat jälleen uudelleen jyriseväksi myrskyksi jatkuen siten koko sen ajan kun Graham oli sivuhuoneessa. Graham, seuratessaan mustapukuisen miehen suun liikkeitä, huomasi tämän antavan hänelle ylimalkaisen selityksen kaikesta.
Hän katseli hölmistyneenä jonkun aikaa kaikkea tätä, nousi sitten äkkiä, tarttuen tuon huutavan miehen käsivarteen.
"Sanokaa minulle!" huusi hän. "Missä minä olen? Missä minä olen?"