Toiset lähestyivät kuullakseen hänen sanojaan. "Missä minä olen?"
Silmänsä tutkistelivat toisten kasvoja.
"He eivät ole kertoneet hänelle mitään", huudahti nuori tyttö.
"Sanokaa minulle, sanokaa minulle!" huusi Graham.
"Te olette maailman valtias. Te omistatte puolet maailmasta".
Hän luuli kuulonsa pettävän. Hän ei tahtonutkaan tulla vakuutetuksi siitä, hän ei ollut kuulevinaan eikä ymmärtävinään mitään. Hän korotti jälleen ääntään. "Minä olen ollut kolme päivää hereillä — kolme päivää vankina. Minä luulen, että kaupungin asukkaiden välillä on rauhattomuuksia — onko tämä Lontoo?"
"On", vastasi nuori mies.
"Ja nuo, jotka näin tuossa suuressa Atlaan kuvapatsaalla koristetussa salissa? Mitä tekemistä minulla on heidän kanssaan? Se kai kohdistuu jollain tavalla minuun. Miten, sitä en tiedä. Minun mielestäni on maailma nukkumiseni aikana tullut hulluksi, tai minä olen sitä. Mitä nuo neuvosherrat Atlaan patsaan juurella ovat? Miksi koettivat he myrkyttää minua?"
"Saadakseen teidät vaipumaan tainnuksiin", vastasi keltapukuinen mies. "Estääkseen teitä sekaantumasta asioihin".
"Mutta miksi?"
"Siksi että te olette Atlas, sire", sanoi keltapukuinen mies. "Maailma lepää teidän harteillanne. He hallitsevat sitä teidän nimessänne".