TUNTEMATTOMANA.
1.
Hra Preemby on kadonnut Christina Albertan elämästä. Joksikin aikaa täytyy hänen kadota melkein yhtä täydellisesti tästä kertomuksestakin. Hra Preemby häipyy pois. Meidän on nyt kerrottava toisesta ja suuremmasta henkilöstä, joka on lainannut hänen ulkonaisen olemuksensa, Sargon ensimmäisestä, loistavasta, kaikkien kuninkaitten kuninkaasta, maan perijästä.
On epäilemättä hyvin ihmeellistä ja suurenmoista huomata, että sen sijaan, että on ollut jokseenkin hämärä, pesulaitoksen omistajattaren leski, jolla ei ole mitään erikoisempaa tarkoitusta tässä maailmassa, yhtäkkiä onkin koko maailman herra, mutta se on samalla omantunnontarkasta, oikeutta harrastavasta miehestä perin häiritsevä ja painava huomio. Ja on luonnollista, että siinä ensiksi täytyy olla jotakin mieltä hiukan hälyyttävää, tuossa suuressa ja säteilevässä ajatuksessa. Se oli aate, joka toi mukanaan vapautuksen ja laajentumisen tunteen. Tarkoituksista, jotka vielä olivat epäselvät, oli häntä pidetty kuin häkissä olevaa eläintä tuossa rajoitetussa ja syrjäytetyssä Preembyn elämässä. Hänen mielikuvituksensa oli kapinoinut sen päättyväisyyttä vastaan, joku syvä vaisto oli ilmaissut hänelle, että elämä oli vain harhakuva. Uneksimisen hetkinä, ja joskus valvomisen ja nukkumisen välillä, oli hän nähnyt viittauksia valosta ja suunnasta todellisuuden toiselta puolelta. Ja nyt äkkiä, ikäänkuin portti olisi avattu, ikäänkuin verhot olisi vedetty syrjään, tulvi tuo valo häikäisevänä häntä vastaan. Hänen elämänsä ei enää ollut mikään yksityinen elämä, joka alkaa, loppuu ja menee ohi kuin tyhjänpäiväinen sävel. Hänen olemassaolonsa oli kuin rihma, joka kiilsi ja hävisi ja palasi taas olemisen äärettömässä työpajassa, se olikin kudottu jotakin tarkoitusta varten. Muinaisuudessa hän oli ollut Porg Klebin kaupungissa, ja hän oli ollut Sargon ja Belzasar. Moni muukin hän oli ollut, mutta nuo muistot nukkuivat vielä unhotuksen mustien vesien alla. Mutta Sargonin muisto loisti kirkkaana. Palannut oli hänen Sargon-minuutensa eikä mikään muu hänen minuuksistaan. Jostakin vielä hämärästä syystä tuo voima, joka ohjasi häntä, tahtoi häntä vielä kerran tulemaan Sargoniksi tässä nykypäivien surkeassa maailmassa. Sargon oli aloittanut elämänsä nöyrästi, hyljättynä pikkulapsena, mutta oli noussut luomaan uudelleen, hallitsemaan ja laajentamaan mahtavampaa valtakuntaa kuin maailma oli milloinkaan ennen nähnyt. Sargon oli osoittanut eräitä ominaisuuksia (hrrump) ja näitten ominaisuuksien takia tuo voima oli taas kutsunut häntä.
Koko sarja muistoja aukeni hänen sielussaan. Merkillisen vakuuttavasti ne muistuttivat hänen mieleensä hänen nuoruutensa, muistoja noilta kaukaisilta ajoilta Sumeriassa, jossa voima oli nostanut hänet korkealle. Ne olivat niin kirkkaita ja miellyttäviä, että ne jo alkoivat työntää hänen muistelmansa Sheringhamista ja Woodford Wellsistä taustalle, tehden hänen Preemby-minänsä varjomaiseksi. Hän ei ollut milloinkaan pitänyt paljon noista viime kokemuksistaan, ei milloinkaan palauttanut niitä mieleensä mielihyvällä. Mutta hänen äsken palanneisiin muistoihinsa kannatti kyllä pysähtyä. Niitten joukossa oli kuvia hänen aikaisimmasta elämästään, jolloin hän oli vain löytölapsi, salaperäinen, edeltäjänsä hovissa löydetty lapsi. (Tämän edeltäjän nimeä hän ei vieläkään kyennyt muistamaan.) Nuori Sargon oli sievä, sinisilmäinen nuorukainen, mikä oli hyvin harvinaista Sumeriassa syntyneille, ja hänet oli löydetty liukumassa virtaa alas pienessä, heikossa, kaisloista ja piestä tehdyssä veneessä, ja maan hallitsija oli korjannut hänet ja ottanut hänet lapsekseen. Jo poikana hänet huomattiin poikkeuksellisen viisaaksi, kykeneväksi tekemään kaikkea, mitä muut ihmiset eivät voineet tehdä: hänellä oli hallitsijan henki. Hän ei suinkaan ollut hyvin kaunis, hyvin tietorikas tai voimakas. Monet hänen ympärillään voittivat hänet näissä vähäisemmissä asioissa — tietorikkaudessa ja muistin suuruudessa erikoisesti voitti hänet Prewm, suurvisiirin poika — mutta hänellä oli oikea, kuninkaallinen viisaus ennen heitä kaikkia.
»Oikea, kuninkaallinen viisaus», sanoi hra Preemby-Sargon ääneen
ja törmäsi kovasti pitkään, mustaan herraan, joka kiiruhti St
Jamesin puistosta St Jamesin palatsia kohti. »Valitan!» huusi hra
Preemby-Sargon.
»Minun vikani», sanoi pitkä, musta mies. »Myöhästynyt kohtauksesta», ja jatkoi matkaansa.
Omituista. Missä oli hra Preemby — eli Sargon — ennen nähnyt nuo kasvot? Olikohan… jokin yhdisti ne hämärästi Sheringhamiin ja auringon paistamaan hiekkaan. Mutta sitten nousi Sumeria ylimmäksi, ja pitkästä, mustasta miehestä tuli erämaaheimon päällikkö, hiekka-aavikon keskellä elävän erämaaheimon.
Veden rikkoutunut pinta tuli taas tyyneksi, ja tuo poika-aika Sumeriassa sai jälleen peilimäisen kirkkautensa. Missä olimmekaan? Jo noina aikaisina aikoina olivat miehet huomanneet nuorukaisen ikäänsä vakavammaksi. Hän oli välttänyt poikien leikkejä. Koko ikänsä hän oli välttänyt poikien leikkejä. Hän ei pelannut cricketiä Sheringhamissakaan. Vaatimattomasti, mutta pontevasti tuo nuorukainen oli kohottanut äänensä neuvostohuoneessa ja hänen sanansa huomattiin viisaudeksi. Vanhat miehet olivat ihmetellen istuneet hänen ympärillään. »Hänessä on totuus», sanoivat he muinaisella sumerialaisella tavallaan. Totuuden sanoja. Häntä sanottiin myös nuoreksi tiennäyttäjäksi.
Ennenkuin Sargon oli täyttänyt viittätoista, oli vanha, lapseton hallitsija, jota viholliset ahdistivat ja vehkeilijät kiusasivat, huomannut hänet. »Tuo poika pelastaa valtakunnan.» Sitten kun hän oli vasta muutaman päivän yli kahdeksantoista, oli hänelle annettu tehtäväksi sotaretken johto pohjoisten heimojen rauhoittamiseksi ja heidän liittoutumisensa estämiseksi pohjoisrajan takana olevan vihollisen kanssa. Hän teki enemmän kuin häntä oli käsketty tekemään. Hän retkeili vuoriston läpi niitten takaisille tasangoille, taisteli pohjoisten vihollisten kanssa, löi ja tuhosi heidät ankarasti. Silloin käsittivät kaikki, että hänestä piti tulla Sumerian uusi herra ja hallitsija, vanhan käskijänsä seuraaja. Kaikki hyväksyivät sen vilpittömästi, paitsi Prewm taitava (jota jo silloin koristivat komeat, tuuheat poskiparrat), sillä hän ilmaisi hyväksymisensä kateus silmissään. Ja sitten tuli hallitusvaihdoksen päivä, ja haaremin avaus, kauniita päiviä. Sitten kuninkaallisen prinsessan, hänen ainoan lapsensa syntymä, ja suuri sotaretki etelän erämaihin. Ja sitten lisää sotaretkiä, ja suurta lainsäädäntöä, viisaitten, yhä viisaampien lakien, ja riemuaan osoittavia ihmisjoukkoja, kiitollisia ihmisiä ja onnellisia kyliä. Elämä tuli onnelliseksi kaikkialla. Prewm vehkeili ja kapinoi ja hänet tuomittiin ajan yksinkertaisten menetelmien mukaan. Se oli valitettava välttämättömyys, asia, jossa ei kannata viipyä. Rajat laajenivat ja suuri rauha vahvistui: Venäjä, Euroopan Turkki, Persia, Intia, muinainen Egypti, Somalinmaa ja niin poispäin valloitettiin ja tehtiin onnellisiksi. Amerikka ja Australia ja Atlantiksen jäännökset, sillä se ei vielä siihen aikaan ollut kokonaan uponnut, löydettiin. Ne unohdettiin taas myöhemmin, mutta ne löydettiin todella silloin ja maksoivat veroa. Kansainliitto perustettiin.