Hän jatkoi tietään itää kohti, Aldwychiin päin, ja poikkesi sitten Kingswaylle katsellen milloin myymäläin ikkunoita, milloin ihmisten kasvoja.
Tänään hän oli Tuntematon. Tuskin yksikään ihminen katsahti toistamiseen häneen. Mutta pian saapuisi paljastus, ja silloin koko tuo huolettomana puuhaileva joukko magnetisoituisi hänen astuessaan ohi, tervehtisi, kuiskailisi ja ihailisi. Ja hänen oli oltava valmis heitä varten, valmis siitä lähtien johtamaan heidän kohtaloltaan. Ei kävisi päinsä olla neuvoton, jäädä kokoamaan ajatuksiaan ja kirkastaa kurkkuaan, »hrrump».
Hänen hartioillaan lepäsi pelottava vastuu! Mutta hän ei pudistaisi sitä pois. Millä sanoilla hän aloittaisikaan puheensa heille, kun ilmestyksen hetki saapuisi? Ensiksi: »Olkoon rauha!» Parempia sanoja ei kukaan voisi kuvitellakaan. Hän mutisi itsekseen: »Rauha eikä sota kansojen keskuudessa. Rauha eikä sota yksityisten kesken. Rauha kaduilla — työpajoissa, kaupoissa. Rauha! Rakkaus ja rauha. Minä, Sargon loistava, käsken niin. Minä, Sargon, olen palannut monien vuosisatojen jälkeen tuodakseni rauhan koko maailmalle.»
Häntä veti puoleensa erään myymälän ikkuna. Se oli karttakauppa, ja siinä oli selvästi näytteillä Euroopan kartta Versaillesin rauhan jälkeen: kaksi shillinkiä, kuusi penseä. Hän jäi katselemaan sitä. Kaikki tuo olisi taas muutettava. Se oli juuri osa hänen tehtävästänsä. Sitten hän katseli mitä muuta ikkunassa oli. Euroopan kartan takana riippui koko maailman seinäkartta. Sellaista maailman karttaa hän saattaisi tarvita. Ei voi hallita maailmaa ilman karttaa. Taikka sitten unohtuu laajoja maanosia. Olisiko pallokartta parempi? Seinäkartan saattoi nähdä kerrallaan, ja sitäpaitsi sitä oli parempi liikutella. Sitäpaitsi ei kaupassa näyttänyt olevan pallokarttoja, eikä hän tiennyt, mistä sellaisen saisi ostaa. Hän meni sisään, osti maailman kartan ja ilmaantui taas kadulle lyhyen hetken kuluttua kainalossaan neljän jalan pituinen käärö. Hän kantoi myöskin kekseliästä, pahvista tehtyä tähtikarttaa, joka oli sattunut hänen silmiinsä hänen seisoessaan myymäpöydän edessä. Se tuntui hänestä tarpeelliselta astrologisia tehtäviä varten.
Hän alkoi hämärästi ajatella vastaista asuinpaikkaansa. Minne hän oli menossa?
Hän haki itselleen asuntoa, hän haki itseasiassa yksinäistä erakkomajaa. Hän oli karannut kuninkaallisen prinsessan parista, joka myös oli tullut takaisin — jokseenkin tarpeettomasti, arveli hän — tähän nykyaikaiseen maailmaan, koska hänelle oli välttämätöntä olla jonkun aikaa ihan yksin. Hänen oli vietettävä muutama päivä tai viikko henkisissä taisteluissa, mietiskelyssä ja sielullisissa puhdistuspyrkimyksissä, ennenkuin hänen ilmestymisensä tapahtuisi. Tytärkään ei saisi palvella häntä sinä aikana. Hän oli altis, mutta oli pahasti tiellä. Prinsessa ei ymmärtänyt häntä täydellisesti. Hänen huomautuksensa ja kysymyksensä olivat yleensä häiriötä aiheuttavia ja joskus suorastaan kiusallisia. Oli hyvinkin luultavaa, että muodonvaihdosta ei tapahtuisi hänen läsnäollessaan. Ja sitäpaitsi kaikkien suurten profeettojen ja ihmeellisten paluiden tarinoissa oli aina ollut tuo korpeen pakenemisen ja itsetutkimuksen alkuvaihe. Buddha, Muhamed, kaikki ne olivat aloittaneet sillä tavalla. Ehkäpä hänenkin täytyisi paastota. Ehkäpä paastoaminen olisi välttämätöntä. Ehkäpä hänenkin luokseen tulisi taivaallinen sanansaattaja.
Hän olisi halunnut tietää enemmän paastoamisen tekniikasta. Täytyisikö muitta mutkitta lakata syömästä, vai oliko noudatettava joitakin seremonioita ja varovaisuustoimenpiteitä? Mutta siitä myöhemmin. Ensiksi hänen tuli löytää rauhallinen huone, salainen kätkö lopullista valmistautumista varten.
Sillä hetkellä hän huomasi olevansa Bloomburyn harmaassa puistikossa, ja jokaisessa talossa, joitten ohi hän kulki, oli ikkunassa miellyttävä paperipalanen ilmoittamassa: »huoneistoja, yösijaa, aamiaista». Täällä oli myös »yksityishotelleja», vieläpä tavallinen »täysihoitolakin», niin, tänne hänen epäilemättä pitäisi jäädä. Yksinkertainen huone näitten vilpittömien ihmisten luona, yksinkertainen, yksinkertaisesti kalustettu huone.
4.
Mutta vaikka koko Bloombury, sen talojen alakerrosten ikkunoissa olevista tummanvihreistä ja hopeisista korteista päättäen, tarjosi suojaa ja turvaa kodittomille ja vieraille, ei maailman uusi herra kuitenkaan nähnyt niinkään helpoksi löytää yksinkertaista huonetta omiksi tarpeikseen. Sillä jo enemmän kuin tunnin oli hän käynyt harmaasta talosta toiseen, kolkuttanut, seisonut kynnyksellä, astunut ikuisella vahakankaalla verhottuihin eteisiin, pyytänyt nähdä vuokrattavaa huonetta, tarkastanut sitä, kysynyt hintaa ja — se kävi yhä paremmin selville — herättänyt epäluuloja. Ihmiset tuijottelivat hänen karttakääröään ja taivaskarttaansa ja näyttivät inhoavan niitä syvästi. Hän ei ollut odottanut, että häneltä niin jörösti vaadittaisiin tietoja. Hänen hämärä salaperäisyytensä työnnettiin syrjään ja hän huomasi, että hänen oli vaikea selittää asioitaan. He halusivat tietää, mitä tointa hän harjoitti ja milloin hän tahtoisi muuttaa asumaan. Kukaan ei näyttänyt olevan valmis siihen, että hän muitta mutkitta saisi heti paikalla huoneen haltuunsa. He odottivat, että hän lähtisi hakemaan tavaroitaan. Hänen luottamustaan vähensi se, ettei hänen takanaan ollut mitään tavaroita. Kaikki nämä ihmiset, huomasi hän yhä selvemmin, odottivat, että hän näyttäisi tavaransa, ja saattoivat kiukustua, jos hän ei tehnyt niin. Valmis maksu etukäteen, käsitti hän, ei näyttänyt riittävän heille.