Kun Christina Alberta tuli Woodford Wellsiin, tuntui hänestä, että pesulaitos oli hieman pienempi kuin ennen, ja että sinisten kuljetusvaunujen väri oli hieman ränsistynyt. Niitten hakaristi oli peitetty paperipalasilla, joissa seisoi: »Kokonaan uusi johto. Kääntykää kaikissa asioissanne toimitusjohtajan, hra Samuel Widgeryn puoleen. Määräyksen mukaan.»
Hän kulki puutarhakäytävää pitkin taloon, joka oli ollut hänen kotinsa melkein koko hänen elämänsä ajan, ja oven avasi hänelle hra Sam Widgery itse, joka oli nähnyt hänen tulevan. »Tulitpa sentään tänne», sanoi hän ja näytti epäröivän päästäessään häntä sisään. Hän oli pitkähkö, kumara mies, kasvot rokon arpiset, alahuuli riippuva ja nenä leveä, ja hän veti usein ilmaa sen läpi hengittäessään ja hänen silmänsä olivat hyvin salakavalat ja ruskeat. Hän oli puettu tummaan, huonosti sopivaan pukuun, jonka kaulus oli reunoista kulunut, ja hänellä oli kaulassa hyvin ränsistynyt, valmiiksi sidottu satiinikravatti. Hänen liivinsä olivat melkein auki, ja hän heilutteli lakkaamatta käsiään. Hän katseli Christina Albertaa, ikäänkuin olisi pitänyt tyttöä pelottavampana kuin oli luullut.
»Näittekö isän?» kysyi Christina Alberta käyden suoraan asiaan.
Hän puristi huuliaan yhteen ja heilutteli päätään puolelta toiselle ikäänkuin olisi muistellut tuskallisia asioita.
»Oliko hän huono? Oliko hän kummallinen vai… pelottava?»
»Ei niin äänekkäästi, rakkaani», sanoi hänen käheä, kuiskaava äänensä. »Eihän jokaisen tarvitse kuulla sinun surujasi. Tule sisään tänne, jossa voimme puhella rauhallisesti.»
Hän meni edeltä oleskeluhuoneeseen, jossa hänen isänsä vielä niin äsken oli suunnitellut, kuinka pesulaitos muutettaisiin rajoitetuksi osakeyhtiöksi. Tutut huonekalut oli järjestetty ihan hämmästyttävästi, ja suuri, musta pöytä oli asetettu ikkunan alle. Varovaisesti sulki Sam Widgery oven ja tuli häntä kohti. »Istu, Chrissie», sanoi hän, »äläkä raivostuta itseäsi. Pelkäsinkin, että päähäsi pälkähtäisi syöksyä tänne täyttä kyytiä. Mutta olihan minun kirjoitettava sinulle.»
»Näittekö hänet?» toisti tyttö.
»Hullu kuin hullu», sanoi Widgery. »Sanovat, että hän oli aiheuttanut mellakan Rubikonin ravintolassa. Aikoi tarjota suuret päivälliset koko Lontoon kerjäläisille.»
»Näittekö hänet? Oliko hänen hyvä olla? Oliko hän onneton? Mitä ne ovat hänelle tehneet?»