Kanneltuaan kuukauden syvää surua, heitti Christina Alberta syrjään pitkät hameensa ja rupesi jälleen käyttämään lyhempiä, joihin hän oli tottunut. Hän ei ollut toimeton sillä aikaa kuin hänen isänsä kävi neuvotteluja myynnistä hra Sam Widgeryn kanssa, ja hän oli laatinut suunnitelman vastaista elämää varten, joka lupasi onnellisen olon hänelle ja hänen isälleen. Hän myöntyi ajatukseen täysihoitolasta ja suunnitelmaan, että aluksi asetuttaisiin Tunbridge Wellsiin. Hän lakkasi vastustamasta sitä, että hänen isänsä itsepäisesti, mutta rauhallisesti yhä sanoi sitä Tumbridge Wellsiksi; hän käsitti, että tuo Tumbridge kuitenkin oli se paikka, jonne hän joka tapauksessa muuttaisi asumaan. Tuo vähäinen poikkeaminen ehdottomasta tarkkuudesta oli juuri hänen tapansa mukaista elää hiukan syrjässä olemassa olevista asioista.
Mutta hän sai isänsä suostumaan siihen, että kun heidän elämänsä tästä lähin olisi liikkuvaa, ja kun heillä oli joukko kirjoja, myytäväksi kelpaamattomia huonekaluja, joita rva Widgery ei tahtonut ottaa mukaan arviointiin, joukko harvinaisuuksia — esim. kranaatin kappale, jonka hän luuli olevan suuren kamelikurjen munankuorta, Ruusuristin tunnusmerkkejä, egyptiläinen haukkamuumio, jolla oli ennustamisen lahjat — säilytettävänä, niin heillä täytyisi olla pysyvä päämaja Lontoossa, jonne nuo esineet voitaisiin asettaa, ja jonne isä ja hän voisivat palata eri täysihoitoloista ympäri maailman. Tätä suunnitelmaa toteuttaessaan hän tiedusteli ja laati ihmeteltävän ehdotuksen, että he jakaisivat erään huoneuston kahden hänen ystävänsä kanssa, jotka harjoittivat taidetta, kirjallisuutta ja maalauksellista säästäväisyyttä eräällä Chelsean syrjäisellä puistokadulla. Hän tekikin sopimuksen heidän kanssaan. Hän sanoi hra Preembylle tehneensä sen hänen ohjeillensa mukaan, ja jonkun ajan kuluttua Preembystä alkoikin näyttää siltä, että hän todella oli antanut nuo ohjeet, joitten mukaan tytär toimi.
Lonsdalen vanhat tallit aukenevat Lonsdalen tielle, Chelseassa, ja talossa on komea portti, jonka molemmin puolin on suuret tukipylväät ja kaari yläpuolella, jossa on reliefinä Neptunus merihevosineen ja sanat: »Lonsdale Mews.» Sisäpuolella on ennen ollut talleja ja vaunuvajoja, ja jokaisen yläpuolella makuu- ja olohuone, jota myös entisinä rikkaampina aikoina oli käytetty makuuhuoneena, ja kaappikomero ja porraskäytävä ja niin poispäin, ajurin pieni koti (vaimolle ja perheellekin), josta pääsi hienosyntyisten vaunujen ja hevosten luo alas. Mutta tieteen ja keksintöjen edistyminen on hävittänyt hienouden ja vähentänyt ajureitten ja vaunujen lukua maailmassa niin, että Lonsdalen tallit saivat ottaa vastaan uusia asukkaita. Mutta koska ne olivat liian ahtaasti rakennettuja autojen menoa ja tuloa varten, ollakseen aiheuttamatta aika lailla kolauksia likasuojuksille ja radiaattoreille, oli ne sittemmin maalattu, uudistettu miellyttäviksi ja olivat joutuneet taiteen ja älyn kotipaikaksi.
Christina Albertan ystävillä oli hallussaan yksi noita luonteensa muuttaneita ajurinasuntoja, ja koska he olivat riittämättömästi valmistetut maksamaan vuokraa — tuskin oli kysymys ylimyksellisestä vuokrasta — olivat he hyvin iloisia voidessaan toivottaa hra Preembyn ja etenkin Christina Albertan asuintovereikseen. Hra Preembyn piti saada suuri huone alakerrassa, ja sinne hän sai järjestää kirjansa ja liiat huonekalunsa, taide-esineensä ja harvinaiset tavaransa, ja sinne hän sai sohvan, jonka saattoi avata oikeaksi vuoteeksi, kun hän halusi nukkua Lontoossa. Christina Albertan piti saada oma makuuhuoneensa sen takaa, huone, jossa ilmavan koristeelliset, oranssinväriset ja kirkkaan siniset kuviot enemmänkin kuin korvasivat auringonvalon ja puhtaan ilman puutteen. Mutta kun molemmilla ystävättärillä oli kutsut, taikka milloin hra Preemby oli poissa, oli heillä lupa käyttää alakerrankin suurta huonetta, ja vierailujen' aikana joutui Christina Albertan kamari olemaan naisten pukuhuoneena.
Varsinaisille vuokraajille jäi yläkerran huoneiden käyttö, ja mitä keittiöön tuli, oli kaikkea siellä hoidettava yhteisesti. Mitään näistä järjestelyistä ei pantu paperille, ja monet yksityisseikat jätettiin kokonaan avoimiksi vastaisen ratkaisun varalle. »Me saamme olla hölmöinä, jotka maksavat vuokran», sanoi Christina Alberta. Se on yleinen käsitys. »Moni seikka selviää aikaa myöten», sanoi hra Harold Crumb. »Kukapa sen niin varmaan tietää. Ei ole syytä laatia liian ehdottomia määräyksiä.» Ainakin se oli varmaa, että hra Preembyn oli maksettava vuokra.
Hra Harold Crumb oli punatukkainen nuori mies, pörröpäinen, jyrkkäkasvoinen herrasmies, joka oli puettu siniseen overall-pukuun, käytti harmaita tohveleita ja sukkia. Hänellä oli suuret, täplikkäät kädet ja hän harrasti mustaa ja valkoista, jota hra Preemby oli luullut whiskylajiksi, mutta jonka hän huomasikin taidelajiksi. Harold eli yrittämällä myydä piirustuksia lehdille ja pilakuvia viikkolehdille. Hänen puhetapansa oli äänekästä ja hänen äänensä kireä, ja hra Preembystä tuntui, että hra Crumb pikemmin suvaitsi kuin oli mielissään heidän tulostaan. Christina Albertaan nähden hra Crumb näytti olevan vaiteliaan ystävyyden kannalla, ja heidän välillään ei vaihdettu montakaan sanaa. Hän kohotti kättään ja heilutteli sormiaan hänelle — hiukan surumielisesti.
Rva Crumb oli puheliaampi. Hän syleili lämpimästi Christina Albertaa ja vastasi nimeen »Keijukainen». Sitten hän kääntyi hra Preembyn puoleen ja puristi hänen kättään ihan tavallisesti. Hän oli hoikka nuori nainen, jolla oli huolettomasti käherretty, lyhyt, rukiinvärinen tukka, vaalean harmaat silmät ja uneksivat kasvot. Hänkin oli puettu siniseen overalliin, mutta hänellä oli osterinväriset sukat ja tohvelit, ja ehkä muutakin, ja hänen elämäntehtävänsä, sai hra Preemby kuulla, oli kirjojen arvostelu eräille sanomalehdille ja romanttisten juttujen kirjoittaminen rautatiemyymälöiden julkaisuihin. Hänen oikeassa etusormessaan oli tuo lähtemätön mustetahra, joka jää vain vuotavan säiliökynän käyttämisestä. Alakerran huoneessa, joka hra Preembyn piti saada, oli suuri varjostin, jonka rva Crumb oli peittänyt arvostelemiensa kirjojen kirjavilla, valehtelevilla paperikansilla. Tämä hermostutti hra Preembyä sitä enemmän, kun useat kannet olivat selvästi nurinpäin, eikä hän saattanut käsittää, johtuiko se taiteen harrastuksesta, huolimattomuudesta vai jostakin vakavasta henkisestä vajavaisuudesta.
»Meidän täytyy hankkia jotakin syötävää», sanoi hän hra Preembylle, ja sitten heidän piti sopia asioista. Mutta hän puhui niin nopeasti, että lausutun piti kypsyä toistakymmentä sekuntia hra Preembyn aivoissa, ennenkuin hän saattoi käsittää sen.
Sillä välin kääntyi hän jo Christina Albertan puoleen: »Mullon paljo tekemistä», selitti hän. »Kaikkon puhdistettava. Katselkaa silaikaa’pärillenne, kuNolly hakeesyötävää. Ette voi tulla yläkertaan, ennenkuin oonsiivont.»
»Hyvä on», sanoi Christina Alberta ymmärtäen kaiken. Hra Preemby jäi sinne huumautuneena, huulten hiljalleen liikkuessa. »No niin», virkkoi Harold ja otti rahaa mustasta teekannusta ja lähti ulos törmäillen käytävässä oleviin esineisiin, kunnes selvisi lopulta avaraan maailmaan Fayn kadotessa yläkerrokseen.