»Hän on mennyt yläkertaan», selvitteli hra Preemby hitaasti äsken kuulemaansa, »siivoamaan huoneita. Ja mies on mennyt hankkimaan jotakin ruokaa. Tämä on hauska, suuri huone, Christina Alberta — ja aika valoisa.»
»Luulenpa, etten milloinkaan ennen ole ollut tallissa», sanoi hra
Preemby lähestyen erästä miellyttävää piirrosryhmää seinällä.
»Missä, isä?»
»Tallissa. Eli atelierissä… Kyllä kai nämä ovat alkuperäisiä.»
Christina Alberta odotti hiukan huolestuneena, mitä hän lausuisi piirustuksista.
»Näyttävät olevan joitakin hedelmiä ja ihmisten jalkoja ja sen sellaisia», sanoi hra Preemby. »Ihmettelenpä, mitä se tarkoittaa? Kesäilta, sanotaan, ja tämä on Intohimoa yksinäisyydessä. En oikein ymmärrä, mutta otaksun, että se on symboolista, tai sen sellaista.» Hän käänsi pyöreät, siniset silmänsä huoneeseen yleensä. »Minun pitäisi saada harvinaisuuksilleni mahonkinen kaappi ja panna se tuohon seinää vasten. Pitäisin sellaisesta, jossa on lasiovet, että ihmiset voisivat nähdä esineet, ja jos olisi muutama hylly lisää, sopisivat sinne kaikki kirjanikin. Mutta täytyisihän minulla olla vuodekin jossain.»
»Heillä on ylhäällä sohva», sanoi Christina Alberta, »jonka päät voi laskea alas.»
»Sopisikohan se tähän?»
»Taikka ikkunan alle.»
»Ja tietysti vaatteenikin», sanoi hra Preemby. »Toivoisinpa melkein, etten olisi tullut luvanneeksi Sam Widgerylle äitisi vaatekaappia. Se on ruusupuuta. Siinä on paljon tilaa, ja se olisi sopinut mainiosti tuohon seinää vasten. Arkusta tulee jonkunmoinen istuin, jos saan kulmat korjatuiksi. Miltähän tuo varjostin näyttäisi hiukan tuonnempana. Kirjat voisi panna sen taakse. Nämä telineet ja laitokset he kai vievät yläkertaan… Kyllä me tänne järjestystä saamme.»