Siirtyä kokonaan muihin asioihin. Hänen mielikuvituksensa palasi tuohon pieneen olentoon, joka oli päättänyt valloittaa maailman itselleen uhmaten kaikkea perintätietoa.
Hän tunsi suurta kiirettä lähteä Lontooseen hakemaan tyttöä, olla hänen läheisyydessään, puuttua asioihin, suojella häntä ja kantaa hänet pois turvaan. Hän tiesi, että hän ei varmasti antaisi kellekään lupaa tehdä sitä. Hänen oli oltava vain hänen ystävänsä ja toverinsa, olla käytettävissä ja auttaa häntä, jos hänelle sattuisi joku onnettomuus.
Oli omituista, että hän halusi seista tuon sukupuolettoman nuoren naisen rinnalla. Se oli juuri sitä, jota kukaan ei voisi jättää laskuista pois, se saattoi ehkä olla osa ajan suurista bioloogisista muutoksista. Muinaisuudessa oli lajin etu vaatinut, että puolet lajista erikoistui lapsia kantaviksi ja kasvattaviksi. Nyt se selvästi ei enää vaatinut sitä. Pelottava ja kunnioitettava äidin ja puolison arvo ei enää houkutellut kaikkia naisia. Eräälle osalle heistä se ehkä vielä olisi jotakin pyrkimyksen arvoista, jos se heitä huvitti. Mutta suuri joukko naisia syntyi nyt olemaan sitä vailla. Muutamista saattoi tulla somia vahinkoeläimiä, jotka pian lakkaisivat olemasta somia, rakkauden ja äitiyden kunnioituksen loiseläimiä, roskaa, varjoja. Toiset taas raivaisivat tiensä täydelliseen yksilölliseen elämään — kolmanneksi sukupuoleksi. Ehkäpä uudessa maailmassa ei enää olisikaan vain sukupuolia, siellä olisi tunnustettuja muunnelmia ja alajaksoja. Niin mietti Bobby. Sillä aivan niinkuin oli olemassa naisia, jotka eivät halunneet synnyttää lapsia, niin oli myös olemassa miehiä, jotka eivät halunneet olla mukana vaimon ja lasten herroina.
Mutta rakkautta he kuitenkin kaipasivat. Jokainen yhteiskunnallisen lajin jäsen kaipasi rakkautta. Tämän kaipauksen puuttuminen oli samaa kuin paeta yhteiskunnallisesta elämästä yksinäiseen tyhjänpäiväisyyteen. »Molemminpuoliseksi lohdutukseksi», toisteli Bobby. Menneisyydessä oli Bobbykin uneksinut lasten rakkaudesta. Nytkin hän muisti tosiasiana, että hän oli uneksinut erikoisesti pienestä, omasta tyttösestä, jota hän saisi suojella ja tutkiskella. Mutta nyt oli ajatus ja kiintymys Christina Albertaan pyyhkinyt pois kaiken sellaisen. Hänestä oli merkillistä ajatella, missä määrin hän oli tytön vallassa. Hän ei voinut ajatella mitään elämänsuunnitelmaa juuri nyt ottamatta Christina Albertaa mukaan sen tärkeimpänä tekijänä. Mutta Bobbysta ei olisi hänelle mitään hyötyä, jollei tyttö kunnioittaisi häntä. Hän ei voinut ajatella olevansa toisen alainen, yhtä vähän kuin hän saattoi kuvitella olevansa hänen herransa. Jälkimmäisessä tapauksessa tyttö nousisi kapinaan, edellisessä halveksisi häntä. Heidän oli seistävä rinnakkain. Ja kun tyttö oli etevä, kykenevä ja valmis kovaan työhön, täytyi Bobbynkin tehdä ankarasti työtä ja siten myös kunnostautua. Hänen oli oltava toisen vertainen, oltava ja pysyttävä hänen vertaisenaan…
Juuri sen takia hänen nyt pitäisi kirjoittaa suuri romaani — ei vain romaania, mutta suuri romaani.
Hän silmäili taas siististi kirjoitettua sivua. »Alas ja ylös», luki hän. »Romaani jalkamatkalta.»
Hänelle selvisi, että tuossa kaikessa oli jotakin perin kieroa.
Siitä olisi pitänyt tulla tarina kiertämisestä ympäri maailmaa sellaisena kuin se on, jutelma hyvin järjestetyn sielun onnellisista seikkailuista hyvin järjestetyssä asioitten piirissä. Mutta Bobby alkoi huomata, että ei ole olemassa, eikä milloinkaan ole ollut, sellaista pysyväistä maailmaa. On vain maailma, joka on ollut, ja maailma, joka tulee. »Uusia ihmisiä», kuiskasi Bobby, pisti kynän musteeseen ja laittoi joukon täpliä nimen ympärille. Sitten hän yhtäkkiä pyyhki pois nuo kolme sanaa »Alas ja ylös» ja kirjoitti sijalle: »Uusia maita.»
»Se saattaisi olla jotakin merkitsevän romaanin nimi», sanoi Bobby.
Hän mietti ankarasti. Sitten hän kirjoitti alaotsikoksi:
»Löytöretkeilijän tarina.»