Sillä välin rva Crumb kattoi siniseksi maalatun pöydän hra Preembyn tulevaan huoneeseen oranssinvärisellä liinalla, lautasilla ja lautasten osilla, keltaisilla savituopeilla, joihin oli jollakin maalaismurteella maalattu jotakin, eräillä veitsillä ja haarukoilla, savituopilla, joka oli täynnä savukkeita, ja ruskeassa maljakossa olevilla auringonkukilla. Tässä pöydässä hra Preemby sitten huomasi istuvansa kasvoiltaan hyvin punakkana ja paistista räiskyneen rasvan tahraamana. Kukaan ei lukenut ruokalukua, ja ateria alkoi.
Yleinen käsitys oli se, että hra Preembyn vuokra-asia oli selvä, vaikka olikin olemassa monta kohtaa, joista hän mielellään olisi halunnut tarkemman selvityksen. Etenkin oli hänestä tärkeää estää, niin hienolla tavalla kuin mahdollista, vaatteittensa ja muitten tavaroittensa yleinen käyttö silloin, kun noita naamiaisia pidettäisiin, mutta hän ei oikein tiennyt, kuinka hän sen ottaisi puheeksi. Ja häntä vaivasi epäilys, eikö hänen flanellisia yöpaitojaan, jos niitä julkisesti näytettäisiin, pidettäisi vanhanaikaisina näitten taiteellisten ihmisten parissa. Mutta keskustelu kierteli niin, että hänen oli vaikea johtaa sitä siihen, mitä hänellä oli sanomista. Hän oli tottunut, etenkin seurassa ollessaan, kirkastamaan kurkkuaan sanomalla »hrrump» ja kohottelemaan viiksiään ylös ja alas, ennenkuin hän alkoi puhua, ja kun hän sitten lopulta oli valmis lausumaan ajatuksensa, olikin joku toinen ehtinyt edelle sanomalla jotakin muuta. Niinpä hän koko aterian aikana ei tullut sanoneeksi muuta kuin silloin tällöin »hrrump».
Molemmat naiset käyttivät puhelahjojaan enimmän. Harold näytti alakuloiselta ja lausui vain silloin tällöin satunnaisen korjauksen tai huomautuksen vaimonsa esityksen johdosta, mutta hän söi enimmän paistia kiusaantuneen näköisenä kuin mies, jolla on hellät hampaat ja joka on tottunut parempaan ruokaan. Kerran hän kysyi hra Preembyltä, pitikö tämä todella hyvästä musiikista, ja kerran, oliko hän nähnyt iberialaista tanssijatarta viime vuonna, mutta kumpikaan näistä kysymyksistä ei johtanut kestävään keskusteluun. »Hrrump, en», sanoi hra Preemby. »En oikein, en erikoisesti», ja toisessa tapauksessa: »En, en nähnyt.»
Rva Crumb puheli laajasti eräistä tehtävistä, joita hän oli saanut sanomalehdiltä, ja kuinka häntä oli pyydetty toimittamaan »Patriotic News» lehden lastenosastoa, ja ottaisiko hän tarjoukset vastaan — hra Preembystä tuntui siltä, että hänen mainitsemansa toimittajat näyttivät olevan aika turmeltunutta joukkiota — mutta enimmältään koski keskustelu suuren ystäväpiirin jäsenten keskuudessa tapahtuvia muutoksia ja järjestelyitä. Aterian jälkeen tarjottiin kahvia, ja alistuvan näköisenä lähti Harold sitten pesemään astioita.
Pesulaitoksessakin oli vielä monta seikkaa, jotka vaativat huomiota, ja poltettuaan pari kolme savuketta päätti hra Preemby: »Meidän on aika lähteä, Christina Alberta.»
»Järjestämme kaikki kuntoon sillä aikaa», sanoi Harold heidän lähtiessään.
Hra Preemby vaipui silloin tällöin mietteisiinsä hänen ja Christina Albertan palatessa junassa Liverpoolkadulta Woodford Wellsiin. »Ei se ole oikein sellaista, mihin minä olen tottunut», sanoi hra Preemby. »Kaikki on niin toisenlaista kuin se tapa, jolla äitisi hoiti asioita… Vähemmän säännöllistä… Tietysti voisin minä pitää vaatteeni lukon takana kirstussanikin.»
»Kyllä te siihen totutte. He ovat hyvin kultaista väkeä. Fay pitää teistä jo tavattomasti», sanoi Christina Alberta.
3.
Mutta ennenkuin Christina Alberta nukkui sinä yönä, tunsi hän omantunnon moitteita. Hän tunsi omantunnon moitteita isänsä asioiden järjestämisen johdosta. Hän epäili, tuntisiko isä todella olonsa mukavaksi ja onnelliseksi tuolla Lonsdalen tallien atelierissä ja kykenisikö hän viettämään elämäänsä tuon ainaisen uteliaisuuden vallassa, jota hän oli suunnitellut niin rauhallisen iloisena — kun hän siinä hyräili itsekseen ja kierteli viiksiään ja sanoi »hrrump», kun hänellä ei ollut muuta tekemistä.