Haukotus yllätti hra Preembyn. »Haluatteko ehkä hiukan teetä?» sanoi
Fay äkkiä, ja hän ja Christina Alberta valmistivat sitä.
Harold oli silminnähtävästi kiusaantuneella ja hermostuneella tuulella. Hra Preembyn kärsivällisellä, pienellä olemuksella hänen istuessaan siinä kädet polvillaan odottamassa huonekaluvaunuja, katsellen esineitä viattomin silmin ja sanoen »hrrump», oli sama häiritsevän hermostuttava vaikutus Haroldiin kuin kamelilla on hevoseen. Harold puuhaili ja kuljeskeli. Hän meni yläkertaan ja palasi taas, poltti loppumattomasti savukkeita ja sai hra Preembynkin polttamaan loppumattoman määrän savukkeita. Hän lausuili syvämielisiä mietteitä kiristyneellä äänellä: »Tämä muistuttaa jotakin Dostojevskin kohtausta», sanoi hän hra Preembylle. »Värivivahdus on kyllä toinen. Toinen, mutta kuitenkin sama. Eikö teistäkin, hra Preemby?»
Hra Preemby nyökkäsi myötämielisellä, humoristisella, selittämättömällä tavalla. »Hrrump», sanoi hän. »Se on todella hiukan sellaista.»
»Asiat järjestyvät kyllä», sanoi Harold. »Asiat järjestyvät kyllä itsestään. Tunnettehan tuon Ruby Parhamin runon.» Hän selvitteli kurkkuaan. »Sen nimi on Odotus», jatkoi hän, »ja se kuuluu seuraavasti»:
Hänen silmänsä muuttuivat tuijottaviksi ja lasimaisiksi, hänen äänensä kasvoi voimassa, niin että sanat tuntuivat enemmän kuin luonnollisen kokoisilta:
»Joka minuutin jälkeen tulee toinen minuutti, ja sitten, ole varma, vielä toinen. Kuin räystäältä tippuva pisar et halua astua eelleen, mutta ne tahtovat, oi, loppumattomiin, vieden elämäsi sulta, ei sentään kokonaan, vaan kuoleman elämän keskeen tuoden, kuoleman siruja kuolemaa kulumalla. Tipu eelleen elossa, kuolema vanha! Tipu verkkaan, tylsästi, lakkaamatta! Tipu eelleen!
Tuo 'tipu eelleen' on suurenmoista. Mutta ehkäpä ette pidäkään nykyaikaisesta runoudesta?»
»En ole tullut huomanneeksi sitä», vastasi hra Preemby jalomielisesti.
»Ei niille vaunuille vain ole saattanut tapahtua mitään kamalaa», sanoi hra Crumb pessimistisellä äänellä.
Kun vaunut vihdoin saapuivat ja tilava vaatekaappi aloitti hävittävän kulkunsa käytävässä, vetosi hra Crumb kiihkeästi luojaansa kovalla, epätoivoisella äänellä ja katosi sitten lähes tuntikaudeksi.