Rva Crumbissa oli jotakin hyvin viehättävää. Ei niin kauheasti naimisissa, mutta naimisissa kuitenkin.
6.
Hra Preemby arveli, että he menisivät kotiin juodakseen hiukan kahvia, jutellakseen ja sitten vuoteeseen: hänellä ei ollut minkäänlaista aavistusta siitä, mitä sinä iltana vielä oli hänen edessään. Hän ei vielä tiennyt mitään siitä, kuinka kauan ihmiset saattavat istua valveilla ja olla vilkkaita vielä pikkutunneillakin tässä uudessa, nuorten ihmisten maailmassa, johon Christina Alberta oli vienyt hänet.
Ja jonkunmoisella kiihkeällä, epäjohdonmukaisella tavalla he saattoivatkin olla vilkkaita tuntikausia. Hra Preemby käsitti vähitellen hämärästi, että rva Crumb oli määrännyt säännöllisesti toistuvan päivän iltahuvituksia varten atelierissä, ja että tämä ilta, jonka hän oli valinnut lopullisesti asettuakseen tänne asumaan, oli juuri sellainen. Uusia ihmisiä tuli huoneeseen. Eräs vieraista oli nähtävästi hiukan pelottava, ja hän saapui melkein heti heidän palattuaan Poppinettilta. Hän oli hyvin lihava ja leveä valkokasvoinen mies, siinä neljänkymmenen korvilla, jokseenkin hengästynyt, silmät hyvin älykkään näköiset leveän otsan alla ja jokseenkin veltto, jörö suu. Hän käyttäytyi sellaisen ihmisen vaistomaisella itsetietoisuudella, joka tietää, että hänet huomataan. Hänen nimensä näytti olleen Paul Lambone, ja hän oli kirjoittanut kaikenlaista. Jokainen kohteli häntä mahdollisimman kohteliaasti. Hän tervehti Christina Albertaa hyvin lämpimästi.
»Mikä nyt on uusin pyrkimys?» sanoi hän pudistaen tytön kättä ikäänkuin olisi mieltynyt siihen ja puhuen niin laajaan henkilöön nähden pienellä äänellä. »Mikä on edistyksen viimeinen askel?»
»Saatte tavata isäni», sanoi Christina Alberta.
»Onko teillä isä? Luulin, että semmoiset pikkuiset kasvavat kuin ruohonkorret — Nietzschen ja Bernard Shawin ja muitten sellaisten maaperästä.»
»Hrrump», sanoi hra Preemby.
Hra Lambone kääntyi häneen päin. »Mikä mitättömyys tuollainen tytär onkaan», sanoi hän kumartaen hiukan Christina Albertaa kohden, »paraskin heistä.»
Hra Preemby vastasi Woodford Wellsin vanhempien malliin: »Hän on hyvä tytär minua kohtaan, herra.»