Hän näytti alakuloiselta ja masentuneelta. Hän seurasi mr Britlingiä ruokasaliin päin kädet syvällä taskuissa.
"Siitä syntyy pelottava juttu", sanoi hän tervehdittyään mrs
Britlingiä, Hughia, täti Wilshireä ja Teddyä ja istuuduttuaan mr
Britlingin vieraanvaraiseen pöytään. "Se panee kaikki ylösalaisin. Me
emme vielä aavistakaan, kuinka paljon pahaa se tulee aiheuttamaan."
Mr Britling oli täynnä itsepintaista ja ennakkoluulotonta optimismiansa, jota hän oli äsken mielessään hautonut. "Minä en sure, että olen elänyt tähän sotaan asti", sanoi hän. "Se voi olla tavallansa kamala onnettomuus, mutta toisaalta se on valtava edistysaskel ihmiskunnan elämässä. Siihen loppuu nelikymmenvuotinen ilkeä epätietoisuuden aika. Se on käänne ja ratkaisu."
"Mielelläni minäkin katselisin asiaa tuolta kannalta", sanoi mr
Carmine.
"Se on kuin suojasää — kaikki on ollut jäätyneenä sekasortona juutalaissaksalaisesta Berliinin sopimuksesta asti. Ja vuodesta 1871."
"Miksi ei aina Schlesvig-Holsteinin ajoilta?" kysyi mr Carmine.
"Niin, miksipä ei? Tai Wienin sopimuksesta?"
"Tai — — Voihan mennä taaksepäin —"
"Rooman keisariaikaan asti", lisäsi Hugh.
"Kaikkein ensimäiseen valloitukseen", virkkoi Teddy…