"Minä en voinut tehdä työtä aamusella", sanoi Hugh. "Olen tutkinut tietosanakirjasta Balkanin rotuja ja uskontoja… Sekalaista seurakuntaa."
"Niin, mikäli niitä käsitellään vain yksitellen", sanoi mr Britling. "Mutta tässäpä juuri ilmenevät sodan suunnattomat mahdollisuudet. Nyt kaikki ikäänkuin liukenee. Maailmankartta saadaan piirtää uudelleen. Viikko sitten me kaikki riitelimme kiivaasti asioista, jotka ovat liian mitättömiä mielenliikutuksen aiheita. Nyt olemme yht'äkkiä siirtymässä uuteen aikakauteen. Tämä on uutta aikakautta. Maailma on taipuisana ihmisten käsissä he voivat tehdä siitä mitä tahtovat. Toinen kausi on loppumassa, toinen alkamassa. Tämä on paljo suurempaa kuin Ranskan vallankumous tai uskon puhdistus… Ja me elämme siinä…"
Seurasi vaikuttava vaitiolo.
"Miten käynee Albanin?" virkkoi Hugh, mutta hänen huomautuksensa jäi kokonaan huomioon ottamatta.
"Sota tekee ihmiset katkeriksi ja ahdasmielisiksi", sanoi mr Carmine.
"Sota ahdasmielisesti käsitettynä", sanoi mr Britling. "Mutta tämä sota ilmaiseekin närkästystä ja ylevämielisyyttä."
He mietiskelivät, ryhtyisivätkö Yhdysvallat kenties välittämään. Mr Britlingin mielestä hyökkäys Belgiaan vaati jokaisen sivistyneen vallan asiaan puuttumista ja hän arveli Amerikan parhaiden vaistojen olevan väliintulon puolella. "Mitä enemmän meitä on", hän sanoi, "sitä nopeammin asiasta selviydytään".
"Olisi omituista, jos viimeiseksi välittäjämaaksi jäisi Kiina", sanoi mr Carmine. "Maailman ainoa kansa, joka todella uskoo rauhaan… Mielelläni katselisin asioita yhtä luottavasta kuin te, Britling."
Hetken aikaa he kuvailivat mielessään jonkinlaista Saksan ja militarismin suurta tuomitsemista, jossa idän viisaus istuisi tuomaripöydän takana. Militarismi oli haudattava kuten itsemurhan tekijä neljän tien risteykseen ja paalu lyötävä läpi sen ruumiin, ettei se pääsisi sopimattomalla hetkellä heräjämään.
7.