Verkkainen olento, joka oli ilmeisesti rakastettavaa lajia, vaikka hiukan huonossa kunnossa, liikkui lähemmäksi.

"Ikävää, etten häntä tavannut", sanoi hän iloisesti. "Minä luulin hänen kulkevan tästä ohi. Näyttää tulevan aika kuuma päivä. Istutaanpa jonnekin juttelemaan.

"Aivan varmaan", sanoi hän mr Direckille, "on Rendezvous koko paikkakunnan elähdyttävä sielu".

He kävelivät erääseen kohtaan ruusupuutarhan ja isojen puiden välimaalle, missä oli istuimia ja riippumattoja. Keskustelu koski aluksi Rendezvous'ta. "Heillä on Essexin somin puutarha", sanoi Manning. "Siihen ei ole mrs Rendezvous vikapää. Mrs Rendezvous'lla on kyllä maalauksellista silmää. Hän istuttaa lavoihin kukkia sikinsokin. Hän sanoo tahtovansa antaa niiden kasvaa miten hyväksi näkevät. Hän pitää romanttisesta epäjärjestyksestä. Mutta hän ei onnistu koskaan saamaan sitä aikaan. Kun eversti kävelee käytävää pitkin, niin kukat vaistomaisesti suoristautuvat… Siellä on portinpielessä eräs puu. Aikaisemmin se oli salava. Kaikki vanhat asujamet sen tietävät. Mutta eversti Rendezvous'n kylään muutettua se yrittää tehdä kunniaa. Tulos on ihmeellinen. Minä kuljin siitä äskettäin ohi ukko Windershinin seurassa. 'Katsokaas tuota vanhaa poppelia', sanoi hän. 'Se on salava', väitin minä. 'Ei', virkkoi hän, 'se oli salava ennen eversti Rendezvous'n tuloa. Mutta nyt se on poppeli'… Ja, totta totisesti se on poppeli!"…

Manningin täten aloittama keskustelu kohdistui vielä jonkin aikaa eversti Rendezvous'hun. Hänet kuvailtiin koko kummitukseksi tarmoltaan ja itsekuriltaan, kaiken höllyyden, velttouden ja leväperäisyyden ankaraksi vihamieheksi.

"Hän on tehnyt ihmeen paljon boyscout-liikkeen hyväksi näillä seuduin", sanoi Manning.

"Se on kitchenerismiä", sanoi Britling.

"Näinä toimikyvyn tylsyntäaikoina se on ilahduttava sotilaallinen ilmiö", sanoi Manning.

Poikettiin puhumaan boyscout-liikkeestä, ja mr Direck vertaili sitä
Seton Thompsonin aloittamaan amerikkalaiseen liikkeeseen. "Teddy
Rooseveltismiä", sanoi Manning. "Se on jonkinlainen vastavaikutus
kaikelle liian helpolle ja turvalliselle."

"Se vastustaa puolestaan rappeutumista", sanoi mr Direck.