"Jos rappeutumista yleensä on olemassa", virkkoi mr Britling.
"Ellei rappeutumista olisi olemassa", sanoi Manning, "niin meidän sanomalehtimiesten täytyisi se keksiä"…
"Siinä on jotakin traagillista koko tuossa — miten sitä nimittäisin? — kitchenerismissa", arveli mr Britling. "Täällä se häärii pysytellen mahtipontisena ja yrittää epätoivoisesti pysyttää koko maata mahtipontisena. Tämä kaikki siitä syystä, että jonakin päivänä voi tulla sota Saksan kanssa. Jos näet Saksa on mieletön. Tuo sota se nyt kimalaisena surisee Rendezvous'n pääkopassa ajaen häntä tälläkin hetkellä pitkin tietä Market Saffroniin — hän kulkee aina tietä pitkin, koska se on rasittavampaa — pölyssä ja auringonpaahteessa. Sen sijaan että hän istuisi täällä tarinoimassa…
"Muuten", sanoi mr Britling, "en ollenkaan usko sodan syttymiseen. Rendezvous hikoilee luullakseni suotta. Minä en voi uskoa tuohon sotaan. Se ei ole tullut neljäänkymmeneen vuoteen. Se jäänee kokonaan tulematta."
Päätään nyökäyttämällä hän viittasi saksalaiseen kotiopettajaan, joka tuli näkyviin nurmikon poikki kulkien, vakavassa keskustelussa mr Britlingin vanhimman pojan kanssa.
"Katsokaahan tuota hauskaa henkilöä. Siinä hän on, Echt Deutsch jos kukaan. Katsokaahan poikaani! Voitteko kuvitella nuo kaksi verisessä taistelussa keskenään? Sehän on naurettavaa. Maailma käy yhä järkevämmäksi. Balkanilla voidaan vielä tapella; Balkanin valtiothan ovat monessa suhteessa sivistyksen kaukaisinta jälkijoukkoa. Mutta ajatella siivojen maiden kuten tämä tai Saksa lankeavan verenvuodatukseen! Mahdotonta… Kun näen Rendezvous'n rehkivän ja rehkivän, alan ymmärtää, kuinka Saksa paran täytyy rehkiä. Minä alan ymmärtää, kuinka tuiki kyllästyneen maantiemarsseihinsa, pölyyn, kuumuuteen ja iankaikkiseen harjoittamiseen ja pakkoon Saksan täytyy ruveta olemaan… Minä tunnen sääliä eteläsaksalaisia kohtaan. Tämä ukko Manning tuo aina mieleeni Itävallan. Ajatelkaahan, että Saksa tulee kuten Rendezvous jonakin sunnuntaiaamuna jäykästi tuijottelemaan yli Itävallan aidan. 'Tulehan kelpo retkelle, mies! Pysy kunnossa!'…"
"Mutta otaksukaamme, että tämä Balkanin selkkaus kääntyy vakavaksi", sanoi Manning.
"Eipä se ole kääntynyt eikä käännykään. Ja vaikka niinkin kävisi, niin me pysyttelisimme erillämme."
"Mutta otaksukaamme, että Venäjä hyökkää Itävallan kimppuun ja Saksa
Ranskaan — siepaten ehkä Belgian mennessään."
"Silloin me tappelisimme. Tietysti. Voisiko kukaan muu kuin synnynnäinen tylsämielinen olettaa, ettemme me tappelisi. Ne tietävät, että me sen tekisimme. Eivät ne niin järjettömiä ole, saksalaiset. Mutta koko juttu on mieletön. Miksi Saksa hyökkäisi Ranskan kimppuun? Sehän olisi samaa kuin jos tämä Manning äkkiä sieppaisi kirveen ja alkaisi ahdistaa Edithiä… Se on vain heidän sotilaskirjailijainsa haavetta. Koulupoikajuttuja. Eikö tämä ole kaunis ruusu? Edith istutti sen vasta viime vuonna… Minä inhoon koko puhetta sodasta ja sotahuhuista… Se on ärsyttänyt minua koko elämäni. Ja pahemmaksi ja tyhjemmäksi se käy vuosi vuodelta…"