2.
Juuri sillä hetkellä kuultiin kova pamahdus…
Mutta mr Britlingiä, mr Manningia ja mr Direckiä se pamahdus ei vähimmässäkään määrässä häirinnyt tai tehnyt levottomiksi. Se näet oli liian kaukana tämän pyöreän maan pinnalla voidakseen kuulua tai näkyä mr Britlingin asunnolle. Joka tapauksessa pamahdus oli ankara. Se sattui avoimella paikalla lähellä erästä virtaa, joka juoksee halki vilisevän itämaisen kaupungin, kaupungin, joka on täynnä valkoisia minareetteja ja jota ympäröivät hehkuvan iltaruskon valaisemat kaljut kukkulat. Pamahduksen aiheutti eräs musta käärö, jonka Itävallan arkkiherttua Frans Ferdinand suurta mielenmalttia osoittaen oli juuri heittänyt pois avoimesta automobiilistaan, jonne se paria sekuntia aikaisemmin oli rantalaiturilta käsin viskattu. Se räjähti iskiessään katukiveen kulkueen seuraavain ajopelien edessä, särki automobiilin etuosan kappaleiksi ja haavoitti siinä istuvan ajutantin sekä useita katselijoita. Viskaajan ottivat lähelläolijat kohta kiinni. Kulkue pysähtyi. Kirkasvärisiin vaatteisiin puetussa kansanjoukossa syntyi suunnaton liike, ankara kiihoittuminen, joka muodosti mitä suurimman vastakohdan Matching's Easyn sunnuntaiselle rauhalle.
Mr Britling, joka ei räjähdystä ensinkään kuullut, jatkoi esitystänsä, jossa hän kosketteli maailman yleistä järkevyyttä ja länsimaiden rauhan käytännöllisesti katsoen varmaa luonnetta.
3.
Välipala oli taas pieni ulkoilmajuhla. Oli tullut kolme uutta vierasta; he olivat ajaneet Lontoosta moottoripyörällä, jossa oli sivuvaunu. Kaksi naishenkilöä ja yksi mies, jotka kaikki näyttivät sisaruksilta ja olivat ilmeisesti tehneet hilpeydestä johtavan periaatteensa. Aavistukset hockey-pelin alkamisesta, jotka olivat leijailleet mr Direckin tajunnan laitapuolilla aina hänen saapumisestansa asti, tihenivät ja lisääntyivät — — Hän alkoi tajuta, että hänen piti ottaa peliin osaa…
Hän päätti olla pelaamatta. Hän uskoi asiansa useille henkilöille. Hän sanoi sen mr Britlingille, ja mr Britling vastasi: "Me teemme teistä puolustajan, niin että saatte suorittaa iskun silloin tällöin tarvitsematta liikaa hyöriä. Teidän on vain muistettava lyödä kepin lappeella ja olla kohottamatta sitä yli olkapään." Hän sanoi sen Teddylle, ja Teddy vastasi: "Minä neuvon teitä ehdottomasti pukeutumaan niin ohueen kuin soveliaisuus suinkin sallii. Pistäkää kaulus ja kaulaliina taskuunne ennen pelin alkua. Hockey on oikeastaan talvipeli". Hän sanoi sen tätimäiselle, nenälliselle vanhalle neidille, joka vastasi melkein kateellisesti: "Kaikkia pyydetään peliin, minua ei. Minä pidän lapsenvaunuista huolen. Eihän pitäisi olla kateellinen. Mutta minä en ymmärrä, miksi minä en saa olla pelissä mukana. En minä toki niin ikäloppu ole." Hän sanoi sen Hughille, joka varoitti häntä valitsemasta särkynyttä keppiä. Hän mietti, olisiko ehkä parasta sulkeutua huoneeseensa tai lähteä kävelemään Claveringsin puistoon. Mutta silloinhan hän ei näkisi miss Corneriä, joka varmasti tuntui ottavan peliin osaa. Toisaalta, jos hän tapaisikin neidon, mutta tekisi ehkä itsensä naurettavaksi hänen nähtensä, min viheriän silkkiverhon ja kultaisten fasaanien tekemä vaikutus haihtuisi olemattomiin.
Hän päätti odottaa kunnes neiti ilmestyisi ja sitten ilmoittaa hänelle aikovansa jäädä pelistä pois. Hän ei tahtonut herättää neidissä epäilystä, ettei hän olisi peliin kykenevä.
Mr Carmine saapui automobiilillaan, mukanansa kaksi hindulaista ja eräs herra, joka oli ollut Alaskassa kullanhaussa, perhe, joka oli ollut edellisen illan tanssiaisissa, ilmaantui jälleen ja vihdoin saapui mr Teddy erikoisine hockeykeppeineen sekä miss Corner lapsenvaunuja lykäten. Vielä tuli joukko muitakin. Ensimäisessä sopivassa tilaisuudessa mr Direck veti puoleensa miss Cornerin huomion, välittämättä senjälkeen kenestäkään muusta.
"En minä osaa tuota hockeyta pelata", sanoi mr Direck. "Minä tunnen itseni siinä epävarmaksi. Se ei ole mikään amerikkalainen peli. Jos olisikin kysymyksessä pesäpallo — —!"