Britlingin maalin edustalla tapahtuva kamppailu ei ollut enää peliä, vaan jotakin tappelun ja kansankokouksen väliltä. Mr Britlingin maalinvartijan kuultiin huutavan: "Minä en voi nähdä palloa! Nostakaa jalkojanne!" Temmeltävä joukko liikkui kohti maalipylväitä. "Minun sääreni!" huusi mr Manning. "Ei, älkää niin!"
Läiskis ja taas läiskis!
"Maali!" huusi moottoriherra. "Maali!" huusivat Britlingin pojat…
Mr Manning, maalinvartija, lähti hakemaan palloa, mutta toinen
Britlingin pojista ennätti kohteliaasti hänen edellensä.
Joukon jännitys laukesi, ja aljettiin vetäytyä takaisin pitkin kenttää.
"Ei ole hyvä parveutua maalin luo tuolla tavalla", selitti mr Britling seuralaisilleen hiukan kiukkuisella äänellä. "Pitäisi pysyä erillään eikä tunkea toistensa tielle."
Sitten hän meni tutunomaisesti nuoren hindulaisen luo tekemään joitakin hänen liikehtimistään koskevia rajoittavia huomautuksia.
Mr Direck peräytyi Cecilyä kohti. Hän oli palavissaan ja hiukan kolhiintunut, mutta, kuten tuntui, ei mitenkään häpeään joutunut. Hänhän oli voittajain puolella.
"Ottakaa nuttu yltänne", sanoi Cecily. Se oli hyvä ajatus.
Moni oli jo tehnyt niin; rajaviivalla näkyi nopeasti riisuttuja takkeja ja muita vaatekappaleita toinen toisensa vieressä. Automobiilitakkiin puettu rouvashenkilö sitävastoin napitti nuttunsa leukaa myöten.
"Yksi maali tehtynä", sanoi pienempi Britlingin poika.