3.

Näiden monien selitysten jälkeen käy päinsä ryhtyä siihen tehtävään, joka alkuansa oli mr Direckin matkan aiheena, tehtävään, jonka massachusettsilainen seura oli hänelle uskonut, nimittäin mr Britlingin henkisen paljastamisen toimeenpanoon. Mr Direck näki mr Britlingin ainoastaan päivänvalossa ja tarkkaavaisuuden alinomaa lipuessa miss Cecily Cornerin puoleen. Me voimme nähdä hänet melkoista selvemmin pimeässä, eikä meitä häiritse muu kuin hänen oma hajamielisyytensä.

Onnettomuus, jonka uhriksi Gladys oli joutunut, ei herättänyt ainoastaan monia tapaturmaan suoranaisesti liittyviä soimauksia ja omantunnontuskia, vaan siitä kirposi lisäksi laaja parvi seurauksellisia mietteitä, jotka meluten ja kompuroiden kulkivat läpi mr Britlingin mielen. Eräältä aivan toiselta näkökannaltakin oli automobiilin särkyminen mitä kiusallisin asia. Se näet kumosi muutamia mr Britlingin suunnitelmia, jotka johtivat ajatuksen kerrassaan pois Dower Housesta, mihin mr Direck luuli hänen täysin juurtuneen. Oli olemassa eräitä asioita, joista mr Britling mitä pontevimmin oli pyrkinyt pääsemään eroon viikon lopulla. Nyt ei ollut enää mitään, joka olisi voinut hänen ajatustaan kytkeä.

Mr Britling oli kietoutunut rakkauden pauloihin. Tarkoin laskien ja jättäen pienemmät kiintymykset huomioonottamatta oli kysymyksessä hänen kahdeksas rakkaussuhteensa. Ja uuden automobiilin oli pitänyt kohta hänen opittuaan sitä ohjaamaan — näytellä ratkaisevaa osaa eräissä tämän suhteen aiheuttamissa vaikeuksissa.

Vilkkaalla kuvitteluvoimalla ja eloisilla virikkeillä varustettu mies joutuu elämän läpi vaeltaessaan rakkaussuhteisiin aivan yhtä luonnollisesti kun hän joutuu onnettomuuksiin automobiilia ohjatessaan.

Mr Britlingin ja mrs Britlingin välinen omituinen suhde teki pakostakin nämä rakkaussuhteet huolestuttaviksi, arvottomiksi ja turhamaisiksi. Etenkin jos niitä katseli unettomuuden kannalta.

Mr Britlingin ensimäinen avioliitto oli ollut erittäin onnellinen. Toinen oli siihen verraten haaleanvärinen. On monta seikkaa puhumassa sen katolisen äärimäisyysteorian puolesta, joka ei tyydy avioliiton elinkautisuuteen, vaan tahtoo tehdä sen iäti kestäväksi. Mr Britling olisi varmaan ollut hienostuneempi, joskaan ei onnellisempi olento, jos hänen tunneolemuksensa olisi kuollut hänen: ensimäisen vaimonsa mennessä manalle tai jos se olisi säilynyt ainoastaan heidän poikaansa kohdistuvana rakkautena. Hän oli mennyt naimisiin nuoruuden hehkussa, oli elänyt kaksi puhtaan ja yksinkertaisen lemmen, avuliaisuuden ja kiistailun vuotta ja nähnyt kaikkien kiistain ratkeavan onnellisesti. Kaikkeen tuohon kului hänestä osa, jota ei käynyt uudistaminen. Valtavan ensi surunsa aikana hän tuon tajusi aivan hyvin — mutta myöhemmin se unohtui. Niin kauan kuin on elämää, on kuvittelua, joka luo, unhottaa ja etenee.

Edithin hän kohtasi oloissa, jotka eivät ollenkaan muistuttaneet hänelle menetettyä puolisoa. Hän tapasi hänet seurapiireissä. Mary taas oli ollut newnhamilainen koulutyttö hänen ollessaan Pembrokessa opettajana, ja heidän onnellisessa yhteenosumisessaan oli jotakin satunnaista ja salamyhkäistä. Siinä oli ollut salamaa, siinä oli ollut myrskyä. Edithin hän valitsi tarkastellen ja valloitti hitaasti piirittäen. Siinä ei tapahtunut äkkinäistä syöksymistä toisten syliin; siinä oli anelemista ja suostuntaa. Edith oli muun muassa suorittanut kandidaatintutkinnon Lontoon yliopistossa, ja hänen leveän otsansa ja runsaan, ruskean tukkansa alta katselivat maailmaa rauhalliset, tarkkaavat silmät, joilla ei ollut mitään salattavaa — seikka, joka mr Britlingistä oli niin uskomaton, että hän oli rakastunut ja mennyt naimisiin suureksi osaksi juuri tuon salaperäisen avonaisuuden vuoksi. Vielä pitkän aikaa naimisiinmenon jälkeen hän oli purjehtinut noita ruskeita syvyyksiä innokkaasti niitä luodaten.

Hän ei tietenkään tehnyt Edithille selväksi aikaisempaa intohimoista kiintymystään. Todellisuudessa ei hän ollut siitä enää oikein itsekään selvillä Edithiä valloittaessaan. Hän sepitteli parhaillaan johdantoa uuteen tunnedraamaan ja tietäen tai tietämättään hän jätti huomiotta satoja muistumia, jotka pyrkivät tähän uuteen kokemukseen sekaantumaan ja jotka olisivat tuoneet siihen pelkkää epäsointua. Tahallisesti mitään päättämättä hän loi itseänsä ja Edithiä yhdistävän ilmakehän, jossa Mary tuskin ollenkaan saattoi tulla puheeksi ja jossa Hughin olemassaolo hyväksyttiin sitä sen enempää selittelemättä. Hänen onnistui uskotella itselleen, että Edith tajusi kaikenlaisia sanoin ilmaisemattomia asioita. Hän sommitteli ihmeteltävän, sanattoman yhteisymmärryksen, jolla ei ollut mitään pohjaa heidän luonteissaan…

Shakkilaudan ääressä he ensiksi alkoivat huomata miten erinomaisen vaikea heidän oli sulaa sopusointuun. Mr Britlingin pelitavalle oli luonteenomaista pintapuolinen loistavuus, suuri aulius ja erinomainen säännöttömyys. Hän siirsi heti vastustajan siirrettyä — ja alkoi vasta sitten miettiä tilannetta. Hänen mietteensä olivat yleensä verrattomasti viisaampia kuin hänen siirtonsa. Mrs Britling näytti olevan puolisonsa luontainen vastakohta. Hän oli tyyni, toinen oli hermostunut. Hän ei milloinkaan kiirehtinyt siirtoansa eikä taipunut koskaan myönnytyksiin. Rauhallisesti, vakavasti, varovaisuuden ja harkinnan avulla, ilman loistoa, ilman virheitä hän oli voittanut miehensä shakkipelissä niin monesti, että tuloksena oli ankara suuttuminen ja pelin lopettaminen. Jokaisen sellaisen kohtauksen jälkeen mr Britling yritti parhaansa mukaan selittää suuttuneensa yksinomaan itseensä. Siitä huolimatta hän tunsi, joskaan ei itselleen myöntänyt — mrs Britling puolestaan ymmärsi asian hänen kiivaista sanoistaan — etteivät vihanpurkaukset siten tulleet tyydyttävästi selitetyiksi.