"Ovatko he valittaneet."
"Ei."
"Asia järjestyy itsestään. Onhan se hauskaa, että hän ryhtyi semmoiseen…"
Ja nyt Billy oli kadonnut, ja hra Heinrich oli itkuun puhkeamassa,
Billy oli ollut epäkiitollinen. Lähtenyt sanaa sanomatta.
"Ne jättävät ikkunan auki", valitteli hän mr Direckille. "Monta kertaa olen pyytänyt, etteivät sitä tekisi. Eikä hän tietenkään ole ymmärtänyt. Hän on kiivennyt ulos pitkin murattia. Hänelle on voinut sattua mitä hyvänsä. Mitä hyvänsä. Ei hän ole tottunut olemaan yksin ulkona. Hän on liian nuori.
"Jospa minä huutaisin — —"
Samassa hän oli kadonnut nurkan taakse ja kuului huutavan: "Biilii!
Biilii! Tule, niin saat mantelin! Mantelin, Biilii!"
"Minun pitänee lähteä auttamaan", sanoi mr Direck. "Sehän on oikea murhenäytelmä."
Kaikki muutkin olivat auttamassa. Puutarhuri ja hänen apulaisensakin lähtivät työstään ja tutkivat kaikkien mahdollisten puiden korkeimmatkin piilopaikat.
"Hän on liian nuori", sanoi hra Heinrich lähtiessään takaisin… Sitten hän kohta lisäsi: "Jos hän kuulisi minun ääneni, niin hän varmaan näyttäytyisi. Mutta hän ei näyttäydy."