Mutta keskiviikon lehdet osoittivat hra Heinrichin pelon oikeutetuksi. Saksa oli kieltänyt Venäjää mobilisoimasta.
"Tietysti Venäjä mobilisoi", sanoi hra Heinrich.
"Tai pysyy rauhassa nyt ja aina", sanoi Teddy.
"Ja silloin mobilisoi Saksakin", sanoi hra Heinrich, "ja minun lomani on lopussa. Minunkin on mobilisoitava. Minunkin on mentävä sotaan. Minulla on paperit."
"En ole milloinkaan ennen ajatellut teitä sotilaana", sanoi Teddy.
"Minulle myönnettiin vapautusta sotapalveluksen suorittamisesta, kunnes saisin väitöskirjani valmiiksi", sanoi hra Heinrich. "Nyt on kaikki mennyttä. Ja väitöskirjastani on kolmeneljännestä valmiina."
"Vakava asia", sanoi Teddy.
"Verdammte Dummheit!" sanoi hra Heinrich. "Mitä varten ne ryhtyvät tuommoiseen?"
Torstaina heinäkuun 30:ntenä olivat Caillauxt, Carsonit, lakot ja kaikki tavalliset puheenaiheet kokonaan poissa sanomalehden ensimäiseltä sivulta; pörssi oli hurjan sekasorron vallassa ja elintarpeiden hinnat nousivat huimaavasti. Itävalta pommitti Belgradia vastoin entisiä sotasääntöjä, Venäjä mobilisoi, mr Asquith selitti ponnistelevansa yhä yhtä ahkerasti "supistaakseen, mikäli mahdollista, mahdollisen yhteentörmäyksen laajuutta" ja Wienin rauhankonferenssi siirrettiin toistaiseksi. "Minä en ymmärrä, miksi Venäjän ja Itävallan välisen ristiriidan täytyisi vetää mukaan Länsi-Euroopan", sanoi mr Britling. "Meidän etumme koskevat vain Belgiaa ja Ranskaa."
Mutta hra Heinrich älysi asian paremmin. "Ei", sanoi hän. "Tämä on sota. Se on nyt syttynyt. Minä olen kuullut siitä Saksassa paljon puhuttavan. Mutta minä en ole milloinkaan uskonut, että sen täytyi tulla. Ach! Se ei välitä mistään. Niin kauan kuin ei välitetä esperantosta, ovat asiat tällä kannalla".