Perjantaina saatiin nähdä kuvia wieniläisten joukkojen liikekannallepanosta ja kuultiin Belgradin palavan. Nuoria olkihattuisia miehiä, jotka suuressa määrin muistuttivat englantilaisia ja ranskalaisia olkihattuisia nuoria miehiä, nähtiin Wienin kaduilla paraatissa, pahaenteisiä lippuja kantamassa, torvia puhaltamassa, hattuja heiluttamassa ja huutamassa. Lauantaina nähtiin koko Euroopan mobilisoivan ja hra Heinrichin rientävän Teddyn polkupyörällä hurjaa vauhtia asemalle iltalehtiä hakemaan. Mobilisoiminen ja hra Heinrichin levottomuus tulivat nyt Dower Housessa vallitsevan tilanteen päätekijöiksi. Nuoremmat Britlingit mobilisoivat ankaran kiivaasti lastenkamarin lattialla. Vanhemmalla oli satayhdeksänkymmentä tinasotamiestä sekä huomattava määrä tykkejä ja vaunuja; nuoremmalla oli sadankahdenkymmenenkolmen miehen voima, lukuunottamatta kolmea kantajamiestä (taakkoineen päivineen), yhtä poliisia, viittä siviilihenkilöä ja kahta naista. Lisäksi he leikkelivät paperista joukon Englannin ja Saksan lippuja. Mutta kun ei kumpikaan suostunut joukkojansa nimitettäväni minkään vieraan valtakunnan armeijaksi, he sopivat siten, että taistelisivat Punamaana ja Sinimaana, valiten nuo nimet sotamiestensä univormujen värin mukaiset. Sill'aikaa valitteli hra Heinrich melkeinpä kenelle tahansa huoliensa suuruutta ilmaisten aivan aavistamatonta tunteenomaista kiintymystä kyläravintolan isännän tyttäreen. Tämä oli rauhaisa, vaikutteille altis neitonen nimeltä Maud Hickson, jolle nuori mies näkyi antaneen runollisemmalta soinnahtavan Margareeta-nimen.
"Usein me olemme jutelleet, niin, usein", vakuutteli hän mrs Britlingille. "Ja nyt täytyy kaiken loppua. Hän rakastaa kukkia, hän lempii lintuja. Hän on suloinen ja viaton. Minä olen opettanut hänelle monta saksalaista sanaa ja useita kertoja olen yrittänyt lyijykynällä piirtää hänen kuvaansa ja nyt minun pitää lähteä näkemättä häntä enää milloinkaan."
Hra Heinrichin äänetön vetoaminen koko Saksan romanttiseen kirjallisuuteen riisui aseet siltä mrs Britlingin vastaväitteeltä, ettei hra Heinrichilla ollut mitään syytä lainkaan tuntea tuota nuorta naista.
"Sitäpaitsi", huudahti hra Heinrich, "syventyen erääseen toiseen huoliensa puoleen, kuinka minä saan tavarani kokoon? Täällä ollessani minä olen ostanut paljon tavaraa, paljon kirjoja, kaksi paria valkoisia flanellihousuja, muutamia paitoja ja kodak-filmien kehittelyä varten suunnitellun tinakojeen, jota en osaa käyttää. Kaikki tuo pitää mahtua pieneen matkalaukkuuni. Ja ne eivät mahdu minun pieneen matkalaukkuuni."
"Entä Billy! Kuka nyt jatkaa Billyn kasvattamista?"
Armoton kohtalo ei välittänyt hra Heinrichin vaikeuksista ja huolista. Hän syöksähteli huoneestaan alakertaan ja taas takaisin, kulki salaisissa ja hyödyttömissä asioissa kyläravintolan paikkeille, vaelteli puutarhassa. Hänen päänsä ja kasvonsa punottivat yhä ankarammin; silmät olivat tulehtuneet ja levottomat. Kaikki koettivat puheellaan ja käytöksellään häntä rauhoittaa ja osoittaa hänelle ystävällisyyttä.
"Ach!" sanoi hän Teddylle, "Te olette siviilimies. Te elätte vapaassa maassa. Sota ei koske teitä. Te voitte käyttää sitä huvinanne…"
Teddy saattoikin käyttää huvinansa mitä hyvänsä.
Jokin, jota Matching's Easyssä vain sangen epämääräisesti pelättiin, jokin järjestelmällinen ja armoton Lontoossa sijaitseva voima tuntui haparoivan ja haeskelevan hra Heinrichiä, ja hra Heinrich tuntui vastaavan. Sunnuntain posti toi ratkaisun.
"Minun täytyy lähteä", sanoi hän. "Minun täytyy lähteä suoraan Lontooseen tänään. Siellä, eräässä paikassa Bloomsburyssä minulle ilmoitetaan, miten pääsen Saksaan. Minun täytyy koota tavarat, saada automobiili asemalta ja lähteä. Miksi ei sivuradalla kulje sunnuntaisin junia, niin että voisin mennä sitä tietä?"