Teidän ja minun on lopetettava tällaiset sodat, tällaiset nuorukaisia kohtaavat verilöylyt.

Nuorukaisia kohtaavat verilöylyt! Siinä on todellakin nykyaikaisen sodan olemus. Nuorten surmaamisessa. Inhimillisen perinnön hävittämisessä, tulevaisuuden koko elämän ja varojen tuhlaamisessa nykyhetken vihaan ja ahneuteen. Mielipuolet ja konnat, poliitikot, keinottelijat ja ne henkilöt, jotka ansaitsevat ihmisten epäluuloisuuden ja ajatuksettoman, rehellisen vihan nojalla, ne aiheuttavat sotia; suurten joukkojen tylsätunteisuus ja hyvänsävyisyys tekevät ne mahdollisiksi. Onko teidän ja minun kärsittävä sellaista, kunnes sivistyksemme koko rakennus, joka on niin hitaasti ja vaivalloisesti saatu kohoamaan, joutuu perinpohjaisen hävityksen uhriksi?

Kun istuuduin teille kirjoittamaan, oli aikomukseni kirjoittaa teidän pojastanne ja omastani. Mutta minusta tuntuu, että se, mitä voisi sanoa erikoisesti meidän menetyksestämme, voidaan jättää sanomatta: se voidaan ymmärtää, vaikka sitä ei pueta sanoiksi. Mutta sanottava ja kirjoitettava on, että sota pitää lopettaa ja ettei sitä voi tehdä kukaan muu kuin te, minä ja me kaikki. Meidän on se tehtävä rakkaudesta poikiimme, rotuumme ja kaikkeen inhimilliseen. Sota ei ole enää inhimillistä, kemistit ja keksijät ovat saaneet aikaan muutoksen. Poikaani ammuttiin silmään; hänen aivonsa murskasi joku, joka ei edes saanut koskaan tietää, mitä oli tehnyt. Ajatelkaahan, mitä tuo merkitsee!… Minun mielestäni on selvää ja varmaan on se selvää teidän ja koko maailman mielestä, että sota nykyään on tuohuksen lähentämistä räjähdysaineihin, jotka leimahtavat koko maailmaa hävittäväksi paloksi. Tervejärkinen ihminen ei näinä aikoina voi kirjoittaa toiselle mistään muusta kuin siitä, miten ihmiskunta pelastettaisiin sodasta.

Nyt toivon, että olette kärsivällinen ja kuuntelette minua loppuun. Tämän sodan alkupuolella oli sellainen kausi, jolloin oli vaikea olla kärsivällinen, koska menetysten ja onnettomuuksien pelko oli alinomaa uhkaamassa. Nyt meidän ei tarvitse enää pelätä. Se, mitä pelkäsimme, on tapahtunut. Kun ajatuksissamme istumme poikavainajiemme murskattujen ruumiiden ääressä, voimme varmaan olla kärsivällisiä kuin kallio.

Minä tahdon sanoa teille aivan suoraan ja koristelematta, että minun käsittääkseni Saksa, joka on tämän sodan johtavana ja keskeisenä voimana, on suurin syyllinen. Kun kirjoitan teille niinkuin englantilainen saksalaiselle sodan vielä kestäessä, tahdon tässä kohden välttää kaikkea väärinkäsitystä. Olen vakuutettu siitä, että Saksa tuona vuosikymmenenä, joka päättyi 1871 Ranskan häviöön, käänsi kasvonsa päin pahaa ja että sen kieltäytyminen kohtelemasta jalomielisesti Ranskaa ja rupeamasta minkään muun suurvallan ystäväksi on tämän sodan oleellisin aihe. Saksa riemuitsi voitostaan — ja polki hävinneen jalkoihinsa. Se antoi voitetun kokea sietämättömiä nöyryytyksiä. Se suunnitteli uusia hyökkäyksiä. Jo kauan ennen tämän verilöylyn alkamista Saksa varustautui sotaan maalla ja merellä, laskemalla vesille sotalaivoja, rakentamalla strategisia ratoja, kasaamalla valtavia sotatarvevarastoja, uhkaamalla ja pakottamalla koko maailmaa pysymään sen uhkausten tasalla… Lopulta ei millään Euroopan kansalla ollut muuta valinnan mahdollisuutta kuin joko alistua Saksan tahtoon tai ryhtyä sotaan. Saksan tahto taas ei ollut sellainen, että oikeamieliset miehet olisivat voineet siihen alistua. Se osoittautui ahdasmieliseksi ja armottomaksi tahdoksi. Se oli Zabern-tahtoa. Te ette näyttäneet haluavanne maailmaa hallitsevaksi kansaksi, maailman kokoajiksi ja yhdistäjiksi. Te ette tahtoneet yhdistää maailmaa. Te tahdoitte, että ylenmäärin kansallistuntoinen Saksa, hentomielinen ja ahdasmielinen Saksa, Saksa, joka palvoi naurettavan Kaiserinne ja hänen poikasarjansa valokuvia, univormupukuinen Saksa, joka halveksi kaikkea muuta kulttuuria paitsi omaansa, saisi painaa jalkansa hajoitetun ja nöyryytetyn ihmiskunnan niskaan. Nuo olivat sietämättömiä tulevaisuuden näköaloja. Minä olisin mieluummin nähnyt koko ihmiskunnan kuolevan.

Suokaa anteeksi, että puhun "teistä". Te ette ole vastuussa tuon Saksan teoista enempää kuin minä — sir Edward Greyn. Mutta tämä tapahtui teidän maassanne, ettekä te tehnyt kaikkea voitavaanne estääksenne sitä — ja samoin olen minä sallinut yhtä ja toista tapahtua täällä Englannissa…

"Tuo on niin kuivaa, niin ylimalkaista", kuiskasi mr Britling. "Ja sittenkin — juuri tuo on surmannut meidän poikamme."

Hän istui hetkisen hiljaa. Sitten hän luki uuden lehden käsikirjoitustaan.

Kun sinkoan nuo syytökset Saksaa vastaan, ei minulla juuri ole halua väittää Englantia oikeamieliseksi. Tämä sota ei ole tuottanut kunnian hohdetta Saksalle enempää kuin Englannille tai Venäjällekään. Me kolme olemme sattuneet olemaan taistelijoista voimakkaimmat, mutta kunnia kuuluu voittamattomalle Ranskalle. Ranska, Belgia ja Serbia, ne loistavat sankarimaina. Ne ovat taistellen puolustaneet rakastettua maata ja vapautta, ja ovat taistelleet urhoollisemmin kuin saattoi toivoakaan. Tässä sodassa on noilla mailla ollut yksinkertaiset, selvät tarkoitusperät, joihin he ovat pyrkineet ehdottoman jalolla tavalla. Englantilaiset kuten saksalaisetkin voivat syystä kyllä kadehtia tuota yksinkertaista selvyyttä. Toivon, että te kunniallisena miehenä ja tämän sodan katkeroin opetusten kouluttamana yhdytte palavaan haluuni saada nähdä Ranskan, Belgian ja Serbian kohoavan entiselleen kaikesta tästä verestä ja taistelusta, saavan kansallisuuksiensa määräämät rajat, suojan ja varmuuden. Venäjästä en tahdo tässä kirjoittaa, vaan siirryn kohta puhumaan omasta maastani; sen vain haluan huomauttaa, että Englanti ja Venäjä tarjoavat lukemattomia vertauskohtia. Meillä on samanlaisia selkkauksia, samanlaisia vaikeuksia. Meillä on esimerkiksi ulkomaalta tuotu hallitsijahuone, meillä on sieluasurmaava valtiokirkko, joka tukahduttaa ja myrkyttää hallitsevan luokkamme kasvatusta, meillä on kansa, joka ei ole missään yhteydessä salaperäisen hallituksen kanssa, ja meissä ilmenee sama perinnäinen tieteen halveksiminen. Meillä on Irlantimme ja Puolamme. Meidän kuninkaammekin ovat omituisesti toistensa näköisiä…

Tässä kohdassa oli kirjoitus keskeytynyt, ja mr Britling aloitti ikäänkuin uudelleen alusta.