"Mutta sehän oli vain juttua", virkkoi mr Britling heikosti, vaiettuaan hetkisen.
Oli aikoja, jolloin mr Britlingin ajatukset olivat siinä määrin tuollaisten kauheiden tosiasiain vangitsemat, ettei mistään vapautumisesta ollut kysymystäkään…
Hän häpesi omaa salaista lohdutustaan. Lähes kahteen vuoteen ei Hugh vielä voisi päästä mukaan. Sitä ennen tulisi varmaan rauha…
7.
Melkein vieläkin ankarammin kuin nämä yhä lisääntyvät kertomukset järjettömästä kärsimyksen tuottamisesta, vaurioista ja suoranaisesta hävityksestä vaivasi mr Britlingiä englantilaisissa mielissä tapahtuva muutos: ensimäisen reippaan ponnistuksen ylevältä tasolta luisuttiin joutavanpäiväisen riidan asteelle.
Liian kauan oli Englannin elämää kehitetty kieroon suuntaan pitämällä yllä erinäisiä luulokuvia: uskollisuutta vierasperäistä hovia kohtaan, joka on kykenemätön mihinkään aloitteisiin, kansallista hurskautta valtiokirkon rajoissa, vapautta ammattipoliitikkojen hallitsemassa maassa, oikeutta taloudellisessa järjestelmässä, jossa ilmoittajilla, nylkyreillä ja koronkiskureilla oli satakertaiset edut tuottajien ja käsityöläisten rinnalla. Niinpä sille kävikin nyt mahdottomaksi pysytellä sankarillisten ponnistusten korkeudessa. Se oli ostanut mukavuutensa palvelijainsa moraalisen rappeutumisen kustannuksella. Sillä ei ollut yhtään täysin moitteetonta elintä, sen henkeä ahdisti yleinen epärehellisyys. Kun se vihdoin sai vastaansa katkeran vihamielisyyden ja mahtavan ja häikäilemättömän vihollisen, vihollisen, joka oli arvaamattomassa määrin sosialistinen, tieteellinen ja toimelias, niin sitä tosiaankin näytti hetkisen elähdyttävän tavaton tarmo ja yksimielisyys. Nuoriso ja yleensä kansa hehkui intoa. Kaikkien yhteiskuntaluokkain pojat lähtivät taistelemaan ja kuolemaan mieli täynnä kaunista kuvitelmaa tästä sodasta. Huolettomuus hävisi taulun etualalta, mutta vain hiipiäkseen takaisin kohta kun ensi innostus oli ohi. Tuota pikaa alkoivat vanhemmat henkilöt, karaistuneet poliitikot, omistava luokka ja muonakauppiaat, viehättävä naisväki ja ne, joilla yhä oli varaa tuhlata, toipua tuosta moraalisen innostuksen puuskasta. Vanhat tavat pääsivät jälleen valtaan sekä tajunnassa että toiminnassa. Sota, joka oli alkanut varsin dramaattisesti, ei saavuttanutkaan mitään korkeata nousukohtaa; se ei muodostunut sankarilliseksi, pikaiseksi häviöksi eikä sankarilliseksi, pikaiseksi voitoksi. Se oli edestakaisin häilymistä, pahin koetus, jonka alaiseksi kuriin tottumaton kansa voi joutua. Oli pitkiä, väsyttäviä aikoja, jolloin ei tapahtunut mitään. Ennenkuin Yserin taistelu oli ehtinyt täysin kehittyä, oli sodasta kadonnut kaikki dramaattisuus. Se ei ollut enää murhenäytelmä eikä myöskään riemuvoitto; se muuttui molempia riitapuolia luonnottomasti rasittavaksi ja hävittäväksi. Se oli muuttunut onnettomuuden painoa vastustavaksi uuvuttavaksi ponnistukseksi…
Tuon jännityksen alla murtui Englannin arvokkuus ja tuli ilmi viha, joka ehkä oli vähemmän keskitettyä ja kiivasta kuin saksalaisten, mutta kenties vieläkin kiusallisempi. Mikään patriarkaalinen hallitus ei ollut järjestellyt englantilaista henkeä isänmaallisia tarkoituksia varten; se kävi nyt ärtyisäksi ja kärsimättömäksi niinkuin henkilö, joka on ensi kertoja sairaana. Se ei enää suuntautunut yksin viholliseen, vaan toisin ottein kuviteltuihin pettureihin ja pakoileviin henkilöihin; se tuhlasi tarmonsa sisäisiin riitoihin ja yhä laajemmassa mittakaavassa singottuihin syytöksiin. Milloin oli ministeripresidentin ilkeä välinpitämättömyys, milloin lordikanslerin saksalainen sivistys, milloin ensimäisen amiraliteettilordin kekseliäät yritykset sellaisen kostoretken aiheena. Kaikissa yhteiskuntaluokissa, korkeinta lukuunottamatta, aloitettiin vakoojiin ja saksalaissyntyisiin epäilyihin kohdistuva ajojahti; milloin syytettiin "pettureita", milloin mielikuvitusrikkaita ihmisiä, milloin tiedemiehiä, milloin ylipäällikön persoonallisia ystäviä, milloin sitä milloin tätä ryhmää… Mr Britling luki joka päivä kolme, neljä sanomalehteänsä tuntien yhä syvempää pettymystä.
Siirryttyään sanomalehdistä kirjeisiinsä hän havaitsi nimettömäin lähettäjäin olleen ahkerina…
Mr Britling oli kenties huomauttanut, että saksalaiset joka tapauksessa olivat inhimillisiä olentoja tai että jos Englannissa olisi 80-luvulla kuunneltu Matthew Arnoldia, niin upseerimme ehkä olisivat voineet yhdistää kunnollisuuden rohkeuteensa ja hilpeään mielenlaatuunsa. Kenties hän oli itse sekoittanut pisaran ärsyttävää happoa huomautuksiinsa. Viha leimahti häntä vastaan! "Kuka te olette, hyvä herra? Mitä te olette? Mitä oikeutta on teillä? Mitä vaatimuksia teidän sopii asettaa?…"
8.