"Ei!"
"Ymmärräthän minua, Hughie?"
"Aivan varmaan, täti hyvä."
"Älä sitten unohda sitä — milloinkaan."
Hän oli sanonut mitä oli tahtonut sanoa. Hän oli sanellut testamenttinsa. Hän sulki silmänsä. Mr Britling oli ihmeissään, kun huomasi, että tuo omituinen vanha olento oli yht'äkkiä muuttunut kauniiksi, saanut tuon hopeanhohtoisen kauneudenpiirteen, joka toisinaan näkyy hyvin vanhoissa miehissä. Hän oli haltioituneen näköinen kuten suurten taiteilijain kuvaamat vanhukset toisinaan. Mr Britlingin teki mieli suudella hänen otsaansa.
Joku tarttui hiljaa hänen hihaansa.
"Nyt se luullakseni riittää", sanoi sairaanhoitajatar, joka seisoi vieressä, mutta jonka mr Britling oli kokonaan unohtanut.
"Mutta saanhan tulla jälleen?"
"Ehkä."
Hän viittasi kädellään mr Britlingiä poistumaan.