10.
Seuraavana päivänä ei täti Wilshire enää ollenkaan tiennyt, että joku oli käynyt hänen luonaan.
Hänen asentoaan oli muutettu, niin että hän nyt makasi vaakasuorana; hän tuijotti lakkaamatta kattoon mutisten kummallisia yhteenkuulumattomia asioita.
Windsor Castlen mattoa koskeva asia liikkui yhä hänen mielessään, mutta siihen sekaantui jokapäiväisten, sodan johtoa arvostelevain sanomalehtikiistain sirpaleita. Hän ajatteli yhä edelleen sotaa pitämättä hallitsijahuoneita silmällä. Vakoojia hän ei myöskään unohtanut. Hänellä oli sydämellään joitakin kuninkaan saksalaisia tätejä koskevia asioita.
"Varmuuden vuoksi", sanoi hän, "varmuuden vuoksi. Vartioikaa niitä kaikkia… Prinsessa Christian… Perustuksia rakennettu… Sementistä… Tykkejä. Vai mitä tarkoitusta varten ne aina rakentaisivat perustuksia?… Aina… Mitä varten?… Vaiennetaan…"
"Näitä asioita", sanoi hän, "ei oteta sanomalehtiin. Ne pitäisi ottaa."
Hetken kuluttua hän lausui hyvin selvästi; "Wellingtonin herttua.
Minun esi-isäni — todellakin… Asiat julki, vaikka kadotus uhkaisi."
Sitten hän taas makasi hiljaa.
Lääkärit ja hoitajattaret voivat antaa mr Britlingin tiedusteluihin vain sellaisia vastauksia, jotka jättivät kovin vähän sijaa toivolle; he sanoivat olevan suorastaan ihmeellistä, että hän vielä eli.
Seitsemän tienoissa samana iltana hän sitten kuoli.