Mr Britlingistä tuntui, että hänen oli ryhdyttävä syytettyjä puolustamaan. "Liiketoimi", sanoi hän purevasti, "ei ole yhtä mukava kuin maatila, joka kasvaa kalliiksi maatessaan ja rikastuttaa omistajaansa. Liikemiehet eivät voi jättää tointansa minkä pikku tuhertajan haltuun hyvänsä, kun astuvat sotapalvelukseen. Kymmenet tuhannet keskiluokan miehet ovat joutuneet taloudelliseen häviöön ja menettäneet kaikki edistymisen toiveet lähtemällä tähän sotaan."
"Ja monet kymmenet tuhannet ovat varoneet sitä tekemästä", virkkoi lady Frensham. "Niitä miehiä minä tarkoitan…"
Mr Britling otti tarkastaakseen pientä luetteloa, johon oli merkitty aristokraattisia kotonaolijoita ja jossa oli ensimäisenä erään herttuan nimi.
"Niinpä ei kukaan häntä puhuttelekaan", vastasi lady Frensham.
Hän käänsi hyökkäyksensä työväkeä vastaan. He muka halusivat mieluummin nähdä maansa joutuvan häviölle kuin alistuivat lievään sotilaskuriin.
"Koska eivät ollenkaan luota heidän asioitaan hoitaviin asianajajiin ja maanomistajiin", sanoi mr Britling. "Voiko heitä siitä moittia?"
Lady Frensham jatkoi kertomalla aivan avoimesti mitä hän haluaisi tehdä lakkolaisille. Hän ei ryhtyisi pitkiin neuvotteluihin niiden kanssa, vaan antaisi niiden tuntea hiukan preussilaisia menettelytapoja — homeopaattista käsittelyä. "Mutta tuo vanha, ääniä kalasteleva Asquith ei tietenkään uskalla — hän ei uskalla!" Mr Britling avasi suunsa, mutta ei sanonut mitään; hänet oli vaiennettu. Khakipukuiset miehet kuuntelivat kunnioittavasti, mutta hiukan kaksimielisen näköisinä; eräs nuoremmista naishenkilöistä näytti olevan täydellisesti lady Frenshamin kannalla ja haluavan innokkaasti ilmaista kannatuksensa. Kelpo lady oli nyt ehtinyt käsiksi hallituskuntaan ja ryhtyi hyvän muistinsa varassa arvostelemaan sen kahtakymmentäkahta jäsentä. Winston Churchill oli kumonnut lordi Fisherin Gallipolin kysymyksessä ja oli siten joutunut hirvittävään vastuuseen. Lordi Haldane — lady Frensham nimitti häntä "Tynnyri Haldaneksi" — oli ilmeinen petturi. "Se mieshän on saksalainen kiireestä kantapäähän. Oh, mitäpä se merkitsee, vaikka hänen suonissaan ei ole pisaraakaan saksalaista verta? Hän on ehdoin tahdoin saksalainen — ja se on pahempaa."
"Minä olen otaksunut, että hänellä on jonkinlaista järjestelykykyä", huomautti mr Britling.
"Me emme tahdo tietää hänen järjestelyistään, emmekä hänestä itsestään", sanoi lady Frensham.
Mr Britling pyysi yksityiskohtaisia tietoja entisen lordikanslerin petoksista. Ei ollut mitään yksityiskohtia. Juuri tuo ajatus oli iskeytynyt kelpo ladyn päähän samaten kuin moniin muihin herkkäuskoisiin päihin. Lady Frensham väitti, että maassa tällä haavaa oli yksi ainoa oikea mies, nimittäin sir Edward Carson.