"Mutta nyt", sanoi Kemp vilkaisten syrjäsilmällä ikkunaan, "mitä meidän sitten nyt on tehtävä?"
Hän astui lähemmäksi vierastaan ehkäistäkseen sen mahdollisuuden, että toinen voisi vilaukselta huomata ne kolme miestä, jotka lähestyivät kukkulalle johtavaa tietä myöten — sietämättömän hitaasti, niinkuin Kempistä tuntui.
"Mitä te suunnittelitte rynnätessänne Port Burdockiin? Oliko teillä mitään aikeita?"
"Aioin lähteä maasta pois. Mutta olen muuttanut mieltäni; kun sain tavata teidät. Luulen olevan viisasta, kun ilma nyt on lämmin ja sopii olla näkymätön, lähteä etelään. Etenkin senvuoksi, että salaisuuteni oli tunnettu ja jokainen olisi varuillaan naamioittua ja tiukasti umpeen kääriytynyttä miestä kohtaan. Täältähän kulkee höyrylaivoja Ranskaan. Aioin pujahtaa johonkin laivaan ja uskaltaa matkustaa kanaalin poikki. Sitten olisin lähtenyt junalla Espanjaan tai muuten Algieriin. Se ei olisi vaikeaa. Siellä voisi ihminen aina olla näkymätön ja kuitenkin elää. Ja tehdä kaikenlaista. Käytin sitä kulkuria rahakukkarona ja matkakapineitten kantajana, kunnes saisin selville, millä tavalla ennakolta lähettäisin kirjani ja tavarani, jotka sitten perisin ulkomailla."
"Se on selvää."
"Mutta sitten piti tuon saastaisen vintiön koettaa varastaa minulta!
Hän on kätkenyt kirjani, Kemp. Kätkenyt minun kirjani!
"Jospa voisin saada hänet käsiini!…"
"Paras suunnitelmahan olisi ensin saada kirjat häneltä takaisin."
"Mutta missä hän on? Tiedättekö te?"
"Hän on kaupungin poliisiasemalla telkien takana, omasta pyynnöstään, koko laitoksen vahvimmassa kopissa."