Jos se arvelumme on oikea, että Näkymättömän Miehen pakopaikkana oli Hintondeanin viidakko, täytyy meidän otaksua, että hän varhain iltapäivällä riensi taas pois hautoen jotakin sellaista suunnitelmaa, joka vaati aseen käyttämistä. Emme voi tietää, mikä hänen aikeensa oli, mutta se seikka, että hänellä oli rautakanki kädessään, ennenkuin hän tapasi Wicksteedin, on ainakin minusta vastaanväittämätön todistuskappale.
Emme tietenkään voi sanoa mitään varmaa tuon kahakan yksityiskohdista. Se tapahtui erään hiekkakuopan reunalla, vajaan parin sadan metrin päässä loordi Burdockin huvilan portilta. Kaikki viittaa epätoivoiseen tappeluun — tallattu maa, herra Wicksteedin saamat monet haavat, hänen särkynyt keppinsä; mutta mahdotonta on kuvitella, miksi hyökkäystä olisi tehty muutoin kuin murharaivossa. Tuleepa melkein ehdottomasti päätelleeksi hänen olleen järjiltään. Herra Wicksteed oli neljänkymmenen viiden tai -kuuden vanha mies, loordi Burdockin pehtori, hyvin siivo tavoiltaan ja ulkomuodoltaan. Viimeisenä kaikista olisi hän voinut kiihoittaa niin kauheaa vastustajaa. Näkymätön Mies näkyy käyttäneen rautakankea, kun toinen oli menossa rauhallisesti kotiinsa päivälliselle, hyökkäsi hänen kimppuunsa, musersi hänen heikot puolustusyrityksensä, taittoi hänen käsivartensa, kaatoi hänet ja murskasi hänen päänsä sohjoksi.
Tietysti hänen oli täytynyt kiskaista rautakanki aidasta, ennenkuin tapasi uhrinsa — hänen oli täytynyt pidellä sitä valmiina kädessään. Vain kaksi yksityisseikkaa sen lisäksi, mitä jo on esitetty, näyttää vähän oudostuttavan. Toinen niistä on se, että hiekkakuoppa ei ollut herra Wicksteedin suoran kotimatkan varrella, vaan melkein parin sadan metrin päässä hänen reitiltään. Toinen on erään pikku tytön vakuutus, että hän iltapäiväkouluun mennessään näki murhatun miehen juosta harppaavan omituisella tavalla pellon poikki hiekkakuopalle päin. Tytön näytettyä liikkeillä, kuinka Wicksteed oli kulkenut, saattoi päättää hänen seuranneen jotakin edessään olevaa ja lyöneen sitä tuon tuostakin kävelykepillään. Tyttö oli viimeinen henkilö, joka näki hänet elossa. Wicksteed katosi hänen näkyvistään kuolemaansa kohti. Taistelun peitti hänen silmiltään vain pieni koivuryhmä ja matala notko.
Tämä osoittaa ainakin kirjoittajan mielestä, että murhaa ei tehty pelkästä oikusta. Voimme kuvitella joka tapauksessa Griffinin ottaneen rautakangen aseekseen, mutta ilman harkittua tarkoitusta käyttää sitä murhaamiseen. Sitten on Wicksteed kaiketi saapunut paikalle ja huomannut kangen selittämättömällä tavalla liikkuvan ilmassa. Ajattelematta ollenkaan Näkymätöntä Miestä — sillä Port Burdock on sieltä noin penikulman päässä — hän lienee lähtenyt ajamaan sitä takaa. Hyvin luultavaa on, ettei hän ollut edes kuullut puhuttavan Näkymättömästä Miehestä. Voi siis kuvitella Näkymättömän Miehen lähteneen rauhallisesti pois aikoen välttää ilmituloa lähiseudulla. Wicksteed seurasi tätä selittämättömästi liikkuvaa esinettä kiihoittuneena ja uteliaana, käyden siihen lopulta käsiksi.
Epäilemättä olisi Näkymätön Mies tavallisissa oloissa voinut helposti jättää jälkeensä keski-ikäisen takaa-ajajansa; mutta paikka, jossa herra Wicksteedin ruumis tavattiin, ilmaisee hänen onnettomuudekseen pakottaneen saaliinsa polttavien nokkosten ja hiekkakuopan väliseen nurkkaan. Niiden, jotka tuntevat Näkymättömän Miehen tavattoman pikavihaisuuden, on helppo kuvitella kahakan loppupuoli.
Mutta se on pelkkä otaksuma. Ainoat varmat tosiseikat — sillä lasten kertomukset ovat usein epäluotettavia — ovat Wicksteedin hengettömän ruumiin ja nokkosten joukkoon heitetyn verisen rautakangen löytäminen. Se seikka, että Griffin oli jättänyt aseensa, osoittaa hänen mielenkuohussaan luopuneen siitä mahdollisesta suunnitelmasta, jota varten hän oli sen ottanut. Hän oli kyllä mitä itsekkäin ja tunteettomin mies, mutta hänen uhrinsa, ensimmäisen uhrinsa näkeminen verisenä ja säälittävänä maassa virumassa lienee päästänyt vallalleen jonkin kauan tukittuna olleen katumuksen lähteen, joka kaiketi tulvi jonkun aikaa, mitä tahansa hän muuten olikin suunnitellut.
Herra Wicksteedin murhan jälkeen hän näyttää kulkeneen hiekkanummelle päin. Huhu kertoo Fern Bottomin lähellä pellolla työskennelleiden parin miehen kuulleen auringonlaskun aikana jotakin ääntä. Se valitti ja nauroi, nyyhkytti ja voihki ja tuon tuostakin huudahti. Varmaankin se on ollut perin outoa. Ääni oli siirtynyt keskeltä yli apilapellon ja häipyi vuorille päin.
Sillä välin oli Näkymätön Mies varmasti saanut jonkin verran tietää, kuinka nopeasti Kemp oli käyttänyt hyväkseen hänen luottamustaan. Hänen oli täytynyt huomata, että talot oli lukittu ja teljet joka ovella; kaiketi hän oli kuljeskellut rautatieasemien lähistöllä, hiiviskellyt majatalojen tienoilla ja epäilemättä lukenut julistukset saaden jonkinlaisen käsityksen itseään vastaan aloitetun sotaretken laadusta. Illan lähestyessä ilmestyi sinne tänne pelloille kolmen neljän miehen ryhmiä ja kuului koirien haukkumista. Näille miehille oli annettu erikoiset ohjeet siitä, kuinka heidän tuli auttaa toinen toistaan mahdollisen kahakan syntyessä. Mutta hän vältti heitä kaikkia. Voimme jonkun verran ymmärtää hänen katkeruuttaan, joka mahdollisesti oli sitäkin voimakkaampi senvuoksi, että hän oli itse antanut ne tiedot, joita nyt häikäilemättä käytettiin häntä vastaan. Siksi päiväksi hän ainakin menetti rohkeutensa, sillä melkein vuorokauden, lukuunottamatta sitä aikaa, joka häneltä meni Wicksteedin ahdistamiseen, hän oli takaa-ajettavana. Yöllä hänen oli täytynyt syödä ja nukkua, sillä aamulla hän oli jälleen oma itsensä, toimelias, voimakas, vihainen ja pahasisuinen, valmis ryhtymään viimeiseen suureen kamppailuunsa mailman kanssa.
SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU
Kempin talon piiritys