"Hän laittautuu tiehensä", virkkoi Adye.
"Johan nyt!" sanoi Kemp.
Yläkerrasta kuului särkyvän lasin helinää. Adye näki vilahdukselta Kempin taskusta puolittain esiintyöntyvän pikku revolverin. "Se on yläkerran ikkuna", sanoi Kemp ja lähti edellä ylös. Heidän vielä ollessaan portailla kuului toinen helähdys. Tullessaan työhuoneeseen he näkivät sen kolmesta ikkunasta kahden olevan säpäleinä. Toinen puoli lattiaa oli lasinsirpaleiden peittämä, ja kirjoituspöydällä oli iso kivi. Miehet jäivät ovelle katselemaan hävitystä. Kemp kirosi taas ja samassa kuului kolmannesta ikkunasta aivan kuin pistolinlaukaus, puolisko roikkui hetkisen irrallaan ja putosi huoneen lattialle hajanaisina, värisevinä kolmikulmioina.
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Adye.
"Se on alkua", sanoi Kemp.
"Eikö tänne voi kiivetä minkään kautta?"
"Ei kissakaan", vastasi Kemp.
"Eikö ole ikkunaluukkuja?"
"Ei täällä. Kaikissa alakerran huoneissa on. Ohoh!"
Läiskis, ja sitten alakerrasta kuului kovaa paukkinaa, ikäänkuin olisi lyöty lautoja vastakkain. "Kirottu mies!" sanoi Kemp. "Sen täytyy olla — niin - se on yksi makuuhuoneista. Hän mullistasi nyt koko talon. Mutta hän on hupsu. Luukut ovat paikoillaan, ja lasit putoavat ulkopuolelle. Hän loukkaa jalkansa."