"Teidän täytyy mennä suoraa päätä ulos", sanoi Kemp.
Samassa oli Adye ulkoportailla ja salvat putosivat jälleen sinkilöihinsä. Hän oli vähän aikaa kahden vaiheilla, ja hänestä tuntui turvallisemmalta seisoa selkä ovea vasten. Sitten hän marssi suoraan ja tasaisesti portaita alas. Hän meni nurmikon poikki ja lähestyi veräjää. Heikko leyhkä tuntui väreilevän ruoholla. Jokin liikkui hänen lähellään.
"Seisahtukaa hetkeksi", sanoi Ääni, ja Adye pysähtyi kohta. Hänen kätensä puristi lujemmin revolveria.
"Mitä nyt?" kysyi hän kalpeana ja töykeästi, joka hermo jännityksessä.
"Suvaitkaa tehdä minulle mieliksi ja mennä takaisin taloon", sanoi Ääni yhtä jännittyneenä ja töykeänä kuin Adyenkin.
"Ikävä kyllä, en voi", vastasi Adye vähän käheästi ja kostutti huuliaan kielellään. Hän luuli äänen tulevan edestään vasemmalta puolelta. Mitähän, jos yrittäisi onneaan, laukauksella?
"Minne te menette?" kysyi Ääni. Kumpainenkin liikahti nopeasti ja Adyen avoimesta taskunsuusta näkyi jotakin kiiltävää.
Adye seisahtui ja mietti. "Se on oma asiani, minne menen", sanoi hän hitaasti. Nämä sanat olivat vielä hänen huulillaan, kun käsivarsi kiertyi hänen kaulansa ympäri, polvi painui hänen selkäänsä vasten, ja hän lensi selälleen. Hän viritti revolverin ja laukaisi sen kömpelösti. Samassa hän sai iskun vasten suutaan, ja revolveri väännettiin hänen kädestään. Turhaan hän koetti tarttua johonkin liukkaaseen raajaan, rimpuili pystyyn ja kaatui taas. "Kirottua!" sanoi Adye. Ääni nauroi. "Tappaisin teidät nyt, jollei se olisi luodin tuhlausta", virkkoi se. Adye näki revolverin ilmassa itseensä suunnattuna.
"Mitä nyt?" kysyi Adye nousten istumaan.
"Nouskaa pystyyn", sanoi Ääni. Adye kompuroi seisaalle.