"Kuulkaahan", virkkoi Ääni lujasti, "älkää yrittäkö konstailla. Muistakaa, että voin nähdä teidän kasvonne, vaikkette te voi nähdä minua. Teidän on mentävä takaisin sisälle."
"Hän ei päästä minua sinne", sanoi Adye.
"Sepä on ikävää", virkkoi Näkymätön Mies. "En ollenkaan halua riitaa teidän kanssanne."
Adye kostutti taas huuliaan. Hän hellitti katseensa revolverin piipusta ja näki kaukana meren hyvin sinisenä ja tummana keskipäivän auringon paisteessa, tasaisen, vihreän nummen, vuoren valkoisen huipun ja mahtavan kaupungin, ja äkkiä hän käsitti, että elämä oli hyvin suloinen. Hänen silmänsä kiintyivät taas pieneen metalliesineeseen, joka riippui maan ja taivaan välillä, kuuden jalan päässä. "Mitä minun on tehtävä?" kysyi hän synkästi.
"Mitä minun on tehtävä?" kysyi Näkymätön Mies. "Te saatte apua.
Teidän ei auta muu kuin mennä takaisin sisälle."
"Minä koetan. Jos hän päästää minut sisään, niin lupaatteko olla syöksymättä ovelle?"
"En minä halua riitaa teidän kanssanne", vastasi Ääni.
Kemp oli kiiruhtanut yläkertaan päästettyään Adyen ulos ja näki nyt ryömiessään särkyneiden lasinsirpaleiden seassa ja kurkistaessaan varovasti työhuoneensa ikkunalaudan yli, että Adye seisoi keskustelemassa näkymättömän kanssa. "Miksei hän laukaise?" kuiskasi Kemp itsekseen. Sitten liikahti revolveri vähän, ja auringonvalon hohde välähti Kempin silmissä. Hän varjosti silmiään ja koetti nähdä sokaisevan säteen suuntaan.
"Totta vie", sanoi hän. "Adye on luovuttanut revolverin."
"Lupaatteko olla syöksymättä ovelle?" sanoi Adye. "Älkää menkö liian pitkälle, vaikka olette voiton puolella. Antakaa toiselle jokin mahdollisuus."