Taas vaipui rimpuileva miesjoukko maahan. Luultavasti siinä potkittiin raivoisasti. Sitten kuului huikea huuto: "Armoa, armoa!" joka pian vaimeni tukehtuvaksi vaikerrukseksi.
"Peräytykää, villityt!" huusi Kemp käheästi ja työnsi rotevia miehiä voimakkaasti taaksepäin. "Hän on loukkaantunut, kuuletteko! Väistykää!"
Lyhyen kahakan jälkeen tuli paikalle tilaa, ja sitten piirissä seisovat kiihtyneet miehet näkivät tohtorin polvillaan, kuten näytti, viidentoista tuuman korkeudella ilmassa ja pitelevän näkymättömiä käsivarsia maata vasten. Hänen takanaan puristi eräs poliisi näkymättömiä nilkkoja.
"Älkää päästäkö häntä karkuun!" huusi iso työmies pidellen kädessään verentahraamaa lapiota, "hän vain teeskentelee".
"Hän ei teeskentele", vastasi tohtori kohottaen varovasti polveaan, "ja sitäpaitsi minä pidän hänestä kiinni". Hänen kasvonsa olivat saaneet ruhjevammoja ja alkoivat jo käydä punaisiksi. Hän puhui samealla äänellä, kun toisesta huulesta vuoti veri. Sitten hän irroitti toisen kätensä ja nähtävästi tunnusteli vastustajansa kasvoja. "Suu on ihan märkä", virkkoi hän ja lisäsi hetken kuluttua: "Miesparka!"
Hän nousi äkkiä ja polvistui sitten maahan näkymättömän olennon viereen. Siinä tuupittiin ja tyrkittiin, ja sitten kuului jalkojen töminää, kun uusia ihmisiä tuli yhä lisäämään entistä tungosta. Miehiä tuli taloista. "Hauskojen Kriketinpelaajien" ovet olivat äkkiä selkoselällään. Hyvin vähän puhuttiin. Kemp tunnusteli jotakin, mikä toisista näytti tyhjältä ilmalta. "Hän ei hengitä", sanoi hän ja lisäsi sitten: "Sydän ei kuulu enää sykkivän. Hänen kylkensä — uh!"
Eräs vanha nainen, joka kurkisteli ison työmiehen kainalosta, kiljaisi kimeästi: "Katsokaapas tuota!" ja ojensi ryppyisen sormensa. Jokainen huomasi seuratessaan hänen sormensa suuntaa käden ääriviivat heikkoina ja läpikuultavina kuin lasia, niin että saattoi erottaa laskimot ja valtimot ja luut ja hermot — ramman ja velton käden. Se kävi tummemmaksi ja läpinäkymättömäksi jo silloin, kun he siihen tuijottivat.
"Ohoh!" huusi poliisi. "Tuossa näkyy hänen jalkansa!"
Ja niin jatkui omituinen näkyväksi lihaksi muuttumisen vaihe, alkaen käsistä ja jaloista ja hiipien hitaasti raajoja myöten ruumiin keskiosiin asti. Näytti siltä kuin olisi myrkky hitaasti levinnyt. Ensin ilmestyivät pienet valkeat suonet, jotka hahmottelivat jäsenen himmeän harmaat ulkopiirteet, sitten lasimaiset luut ja monimutkainen valtimoverkko, senjälkeen liha ja nahka, ensin heikkona ja sumuntapaisena, sitten nopeasti muuttuen tiiviiksi ja läpinäkymättömäksi. Pian he saattoivat nähdä hänen murskautuneen rintansa ja hartiansa ja hänen vääntyneiden ja survottujen kasvojensa hämärät ääriviivat.
Kun joukko lopulta väistyi, niin että Kemp saattoi seisoa suorana, näkivät he maassa makaavan alastomana ja säälittävänä noin kolmikymmenvuotiaan nuoren miehen ruhjotun ja murskatun ruumiin. Hänen hiuksensa ja kulmakarvansa olivat valkeat — ei vanhuuttaan, vaan sen vuoksi, että hän oli luonnottoman valkoverinen, ja hänen silmänsä olivat granaatinväriset. Kädet olivat nyrkissä ja silmät ihan auki. Hänen kasvoistaan ilmeni viha ja kauhu.