"Ette voi päästä sisään", sanoi Heelas sulkien teljet. "Olen hyvin pahoillani, jos hän ajaa teitä takaa — mutta ette voi päästä sisään!"
Kempin kauhistuneet kasvot ilmestyivät ihan lasin taakse; hän koputti ja ravisti hurjasti ovea. Huomattuaan ponnistuksensa turhiksi hän juoksi kuistia pitkin, hyppäsi sen päästä maahan ja meni jyskyttämään sivuovelle. Sitten hän juoksi syrjäportista talon etupuolelle ja siitä mäkitielle. Heelas, jonka kauhistuneet kasvot näkyivät ikkunassa katselemassa, oli tuskin todennut Kempin kadonneen, kun näkymättömät jalat survoivat parsaruohoja sinne tänne. Silloin Heelas pakeni kiireesti yläkertaan eikä nähnyt takaa-ajon loppuvaiheita. Mutta kulkiessaan porraskäytävän ikkunan ohi hän kuuli vielä syrjäportin paukahtavan.
Päästyään mäkitielle Kemp lähti tietysti alaspäin ja joutui siis itse suorittamaan saman kilpajuoksun, jota oli vain neljä päivä sitten niin arvostelevasti katsellut näkötorninsa työhuoneen ikkunasta. Hän juoksi oikein hyvin, kun ottaa lukuun, että hän oli harjaantumaton, ja vaikka hänen kasvonsa olivatkin kalpeat ja kosteat, pysyi hänen järkensä koko ajan viileänä. Hän laukkasi pitkin harppauksin, ja missä tahansa tuli eteen kaistale karkeaa maata tai teräväsyrjäisiä kiviä tai kiiltävä lasisiru, kulki hän sen poikki ja antoi takaa-ajavien paljaiden näkymättömien jalkojen tulla minkä kautta halusivat.
Ensimmäisen kerran elämässään Kemp huomasi, että mäelle johtava tie oli kuvaamattoman autio ja tyhjä ja että alhaalla kukkulan juurella oleva kaupunki alkoi vasta kummallisen kaukana. Mikään ei ollut tuntunut hitaammalta ja vaivaloisemmalta etenemistavalta kuin juokseminen. Kaikki pikku huvilat, jotka nukkuivat iltapäiväauringossa, näyttivät lukituilta ja teljetyiltä. Epäilemättä ne oli lukittu ja teljetty hänen omien määräystensä mukaan, mutta olisihan niissä kuitenkin saanut olla tähystäjä tällaisten tapausten varalta! Kaupunki alkoi nyt kohota, meri oli vaipunut näkyvistä sen taakse, ja alhaalla liikkui ihmisiä. Eräs raitiovaunu saapui juuri kukkulan juurelle. Sen takana oli poliisiasema. Olivatko ne askelia, mitä hän kuuli takaansa? Loppupinnistys!
Alhaalla ihmiset tuijottivat häneen, pari kolme lähti juoksemaan, ja hänen hengityksensä alkoi korista kurkussa. Nyt oli raitiovaunu ihan lähellä, ja "Hauskoissa Kriketinpelaajissa" suljettiin meluten ovia. Raitiovaunun takana oli pölkkyjä ja hiekkakasa — siellä kaivettiin ojaa. Hänen mieleensä juolahti hetkeksi ajatus hypähtää raitiovaunuun ja läimäyttää ovet kiinni. Sitten hän päätti lähteä poliisiasemalle. Seuraavalla hetkellä hän sivuutti "Hauskojen Kriketinpelaajien" oven ja joutui kadun umpipäähän ihmisten keskelle. Raitiovaunun ajaja apulaisineen tuijotti hämmästyneenä moisesta hirveästä kiireestä, hevosten seisoessa irrallaan. Edempänä näkyi hiekkakasojen takaa työmiesten kummastelevia naamoja.
Kempin vauhti hiljeni vähän, ja sitten hän kuuli takaa-ajajansa nopeat askeleet ja ryntäsi taas eteenpäin. "Näkymätön Mies!" huusi hän työmiehille tehden epämääräisen viittauksen kädellään, sai uuden päähänpiston ja loikkasi kaivannon yli, joten hänen ja takaa-ajajan välille jäi meluava joukko. Luopuen sitten ajatuksestaan pyrkiä poliisiasemalle hän kääntyi pienelle syrjäkadulle, syöksyi erään vihanneskauppiaan rattaitten ohi, epäröi kymmenesosan sekuntia makeiskauppiaan myymälän ovella ja lähti sitten pyyhältämään lehtokujalle päin, jota pitkin pääsi takaisin kukkulalle vievälle pääkadulle. Pari kolme pientä lasta leikki siellä; ne kirkaisivat ja hajaantuivat eri suuntiin hänet nähdessään. Samassa aukeni ovia ja ikkunoita ja kiihtyneet äidit ilmaisivat mieltään. Taas hän rynnisti kukkulalle päin kolmen sadan metrin päässä raitiotielinjan loppupisteestä, ja kohta kuului hänen korviinsa hurjaa meteliä ja ihmisten juoksemista.
Hän vilkaisi pitkin katua kukkulaa kohti. Kymmenkunnan metrin päässä juoksi roteva työmies kiroten katkonaisesti ja huitoen silmittömästi lapiolla, ja ihan hänen takanaan tuli raitiovaunun kuljettaja kädet nyrkkiin puristettuina. Toiset seurasivat näitä kahta lyöden ja huutaen. Alaspäin kaupunkia kohti juoksi miehiä ja naisia, ja Kemp näki selvästi erään miehen tulevan ulos myymälän ovesta keppi kädessä. "Hajaantukaa! Hajaantukaa!" huusi joku. Äkkiä Kemp käsitti, että takaa-ajo oli joutunut uuteen vaiheeseen. Hän pysähtyi ja katseli ympärilleen läähättäen. "Hän on täällä lähellä!" huusi hän. "Pitää järjestyä…"
Hän sai kovan iskun korvansa alle ja keikahti pahasti, koettaen kääntyä näkymätöntä vastustajaansa kohti. Hänen onnistui pysytellä jaloillaan, ja hän huitaisi kädellään tyhjään ilmaan. Silloin hän taas sai iskun leukansa alle ja syöksyi suinpäin maahan. Samassa iski polvi hänen rintansa alle, ja pari kättä tarttui kiihkeästi hänen kurkkuunsa, mutta toisen ote oli heikompi kuin toisen. Hän tarttui ranteisiin, kuuli tuskanhuudon ahdistajansa suusta, ja silloin suhahti työmiehen lapio ilman läpi hänen yläpuolellaan ja iski johonkin, niin että kuului kumea jysähdys. Samassa hän tunsi jotakin märkää tipahtavan kasvoilleen. Äkkiä heltisi ote hänen kurkustaan, ja vimmatusti ponnistaen Kemp irroitti itsensä, tarttui rampautuneeseen olkapäähän ja kierähti päälle päin. Hän sai käsiinsä lähelle maata jääneet näkymättömät kyynärpäät. "Nyt sain hänet kiinni!" huusi Kemp. "Auttakaa, auttakaa — pitäkää kiinni! Hän on maassa. Tarttukaa hänen jalkoihinsa!"
Samassa hyökkäsi monta ihmistä yhtaikaa tappelupaikalle, ja vieras, joka olisi äkkiä ilmestynyt tielle, olisi voinut ajatella, että tässä suoritettiin tavattoman hurjaa jalkapallo-ottelua. Kempin huudon jälkeen ei kuulunut enää kiljumista — ainoastaan iskujen ja jalkojen töminää ja raskasta hengitystä.
Sitten tuntui valtava ponnistus, ja Näkymätön Mies kompuroi seisaalle. Kemp piti hänestä kiinni edestäpäin kuin ajokoira hirvestä, ja tusina käsiä oli takertunut näkymättömään ja kiskoi häntä. Raitiovaunun kuljettaja sai häntä kiinni niskasta ja laahasi häntä taaksepäin.