Käytävästä kuului taas raju aivastus. He ryntäsivät ulos ja samalla paukahti keittiön ovi kiinni. "Tuoppa kynttilä!" pyysi herra Bunting ja lähti edellä. He kuulivat kumpikin, kuinka salvat nopeasti työnnettiin paikoilleen.
Avatessaan keittiön oven kappalainen näki pesuhuoneen läpi, että takaovi juuri avautui, ja aamunkoiton heikko kajastus valaisi takana olevan puutarhan tummia varjoja. Hän oli varma siitä, ettei mikään mennyt ulos ovesta. Se avautui, oli hetken avoinna ja sulkeutui sitten läjähtäen. Samassa alkoi lepattaa rouva Buntingin työhuoneesta tuoma kynttilä… Kesti minuutin tai pari, ennenkuin he astuivat keittiöön.
Se oli tyhjä. He panivat takaoven jälleen lukkoon, tutkivat keittiön, ruokasäiliön ja pesuhuoneen perinpohjin ja menivät lopulta alas kellariin. Koko talosta ei voinut löytää ainoatakaan sielua, vaikka kuinka olisi hakenut.
Päivänvalo tapasi kappalaisen ja hänen vaimonsa kummallisesti puettuna pikku parina yhä ihmettelemässä samalla paikalla, koveroksi palaneen ja valuvan kynttilän heikossa valaistuksessa.
"Kaikista kummallisista jutuista", aloitti kappalainen kahdennenkymmenennen kerran.
"Rakkaani", virkkoi rouva Bunting, "Susie tulee alas. Odotahan tässä, kunnes hän on mennyt keittiöön, ja pujahda sitten ylös portaita."
KUUDES LUKU
Huonekalut hulluina
Sattuipa niin, että helluntaimaanantain varhaisina aamuhetkinä, ennenkuin Millie komennettiin päivän töihin, herra ja rouva Hall nousivat ja menivät äänettömästi alas kellariin. Heidän puuhansa oli yksityisluontoista ja jonkinlaisessa yhteydessä heidän oluensa ominaispainon kanssa.
Tuskin he olivat päässeet kellariin, kun rouva Hall huomasi unohtaneensa tuoda alas pullon sarsaparillaa heidän yhteisestä huoneestaan. Koska hän oli tämän homman asiantuntija ja varsinainen suorittaja, lähti Hall kiireesti hakemaan sitä yläkerrasta.