Portaiden yläpäässä hän hämmästyi huomatessaan, että vieraan ovi oli raollaan. Hän meni omaan huoneeseensa ja löysi pullon sieltä, mistä oli neuvottu sitä hakemaan.
Mutta palatessaan pullo mukanaan hän näki, että ulko-oven salvat oli työnnetty takaisin — että siis ovi todellakin oli vain säpissä. Ja samassa juolahti hänen mieleensä, että tämä oli jossakin yhteydessä heidän oudon matkustajansa ja Teddy Henfreyn otaksuman kanssa. Hän muisti selvästi pitäneensä kynttilää rouva Hallin pannessa nuo salvat yöksi kiinni. Nähdessään tämän hän pysähtyi töllistelemään ja lähti sitten jälleen ylös portaita, pullo yhä kädessään. Hän koputti vieraan ovelle. Ei kuulunut vastausta. Hän koputti jälleen. Sitten hän työnsi oven auki ja astui sisään.
Asian laita oli, niinkuin hän oli odottanutkin. Vuode ja huone olivat tyhjät. Ja vielä kummallisempaa hänenkin hitaalle älylleen oli se, että makuuhuoneen tuolilla ja pitkin vuoteen reunaa olivat hajallaan vieraan vaatteet, ainoat vaatteet, mikäli hän tiesi, ja myös siteet. Hänen suuri, riippuvareunainen hattunsakin pöyhkeili keikarimaisesti vuoteenpylväässä.
Ällistyneenä seistessään Hall kuuli vaimonsa äänen kellarin syvyydestä. Siinä saattoi erottaa sen nopean tavujen nielaisemisen ja loppusanojen kimakan jännityksen, jolla länsisussexilainen on tottunut ilmaisemaan vilkasta kärsimättömyyttä. "George! Löydätkö, mitä tarvitsen?"
Sen kuullessaan Hall kääntyi ja kiirehti alas vaimonsa luo. "Janny", sanoi hän kellarin porraskaiteen yli, "se on totta, mitä Henfrey sanoo. Hän ei ole huoneessaan, ei totisesti. Ja ulko-ovesta on salvat vedetty syrjään."
Aluksi rouva Hall ei ymmärtänyt, mutta heti kun hän käsitti, päätti hän käydä itse tutkimassa tyhjää huonetta. Hall, joka yhä piteli pulloa, meni edellä. "Vaikkei hän ole siellä", virkkoi hän, "niin hänen vaatteensa ovat jääneet, ja mitä ihmettä hän sitten tekee ilman vaatteita? Se on kerrassaan kummallinen juttu."
Tullessaan ylös kellarin portaita he luulivat kumpikin, niinkuin jälkeenpäin kävi selville, kuulleensa ulko-oven avautuvan ja sulkeutuvan, mutta nähdessään, että se oli kiinni ja ettei mitään ollut eteisessä, eivät he silloin puhuneet siitä toisilleen. Rouva Hall sivuutti miehensä käytävässä ja kiirehti ensimmäisenä yläkertaan. Joku aivasti portailla. Hall, joka seurasi vaimoaan kuuden porrasaskeleen päässä, luuli hänen aivastaneen. Rouva taas, joka oli edellä, oli saanut sen vaikutelman, että Hall oli aivastanut. Hän työnsi oven auki ja seisoi tarkastellen huonetta. "No ei ihmeempää!" siunaili hän.
Hän kuuli niistämistä ihan takanaan, niinkuin hänestä tuntui, ja kääntyessään hämmästyi huomatessaan Hallin kymmenen jalan päässä itsestään ylemmällä portaalla. Mutta samassa oli Hall hänen vieressään. Rouva kumartui eteenpäin ja laski kätensä pielukselle ja tunnusteli sitten vuodevaatteita.
"Kylmiä", lausui hän. "Hän on ollut poissa ainakin tunnin tai enemmänkin."
Mutta silloin tapahtui kerrassaan ihmeellinen seikka. Vuodevaatteet vetäytyivät kokoon, hypähtivät äkkiä jonkinlaiseksi huipuksi ja loikkasivat päistikkaa jalkopään reunan yli. Näytti aivan siltä kuin olisi käsi tarttunut niihin keskeltä ja sitten lennättänyt ne syrjään. Heti senjälkeen hypähti vieraan hattu vuoteenpylväästä, teki ilmassa runsaan puoliympyrän kaaren ja iski sitten suoraa päätä rouva Hallin kasvoihin. Yhtä nopeasti lensi sieni pesutelineeltä; sitten tuoli, viskaten matkustajan takin ja housut töykeästi syrjään ja nauraen kuivasti ja ihan samalla lailla kuin vieraskin, kaatui kumoon niin, että kaikki neljä jalkaa suuntautuivat rouva Halliin päin, näytti hetkisen tähtäävän ja sitten hyökkäsi häntä kohti. Hän huudahti ja kääntyi. Silloin tuolin jalat painuivat hiljaa, mutta lujasti hänen selkäänsä ja pakottivat hänet ja Hallin ulos huoneesta. Ovi paukahti kovasti ja sulkeutui. Tuoli ja vuode näyttivät hetkisen suorittavan jonkinlaista riemutanssia, ja sitten äkkiä kaikki oli taas hiljaa.