"Voi hitto!" huudahti hän, "kuinka saittekaan minut säpsähtämään, kun tartuitte minuun tuolla lailla!"
Hän tunsi käden tarttuneen ranteeseensa vapailla sormillaan, ja hänen omat sormensa hapuilivat arasti pitkin käsivartta, taputtivat lihaksista rintaa ja tunnustelivat partaisia kasvoja. Marvelin kasvoilla kuvastui ällistys.
"Nyt olen ihan ymmällä!" sanoi hän. "Tämähän vie voiton kukkotappelusta! Kerrassaan kummallista! — Ja tuollahan voin kilometrin päässä nähdä kaniinin selvästi teidän lävitsenne. Ei mitään näy teistä — paitsi…"
Hän tutki tarkoin edessään olevaa tyhjää paikkaa. "Olettekohan syönyt leipää ja juustoa?" kysyi hän pidellen näkymätöntä kättä.
"Olette ihan oikeassa. Se ei ole sulautunut järjestelmään."'
"Oh!" sanoi Marvel. "Onpa se sittenkin aavemaista."
"Tietysti kaikki tämä ei ole puoleksikaan niin ihmeellistä kuin kuvittelette."
"Minun vaatimattomiin tarpeisiini se on kyllin ihmeellistä", virkkoi Thomas Marvel. "Kuinka te saatte tämmöistä toimeen! Mikä lempo tässä on konstina?"
"Se on liian pitkä juttu. Ja sitäpaitsi…"
"Sanonpa teille suoraan, että koko asia ihan ällistyttää minua", sanoi
Marvel.