"Minä olen näkymätön. Se on pääasia. Ja nyt haluan saada teidät ymmärtämään, että…"
"Mutta missä te olette?" keskeytti hänet Marvel.
"Täällä viiden metrin päässä edessänne."
"Jopa nyt! Enhän minä ole sokea. Sitten varmaankin kerrotte, että olette pelkkää ilmaa. Mutta minäpä olekaan mikään tyhmä tomppeli…"
"Niin, minä olen — pelkkää ilmaa. Te näette lävitseni."
"Mitä! Eikö tässä ole mitään ainetta? Ääni vain ja lorua? Sitäkö se on?"
"Minä olen oikea ihminen, ruumiillinen, ruokaa ja juomaa, vieläpä vaatteitakin tarvitseva… Mutta olen näkymätön. Ymmärrättekö? Näkymätön. Aivan yksinkertaisesti. Näkymätön."
"Mitä — tosiaanko?"
"Aivan totta."
"Antakaahan minun tarttua käteenne", virkkoi Marvel, "jos olette todellinen. Se ei tuntuisi niin kirotun merkilliseltä sitten…"