Klubin jäsenillä, jotka aamulla olivat käyneet kirkossa, oli rinnassaan vaaleanpunaisen ja vihreän väriset merkit, olivatpa jotkut iloluontoisemmat koristaneet keilamaiset hattunsa loistavanvärisillä nauharuusukkeilla. Vanha Fletcher, jonka käsitykset juhlanvietosta olivat vakavat, näkyi ikkunallaan kukkivien jasmiinien läpi tai avoimesta ovesta (kummalta puolen halusi katsella) seisten varovasti kahden tuolin kannattamalla laudalla: hän oli valkaisemassa etuhuoneensa kattoa.
Noin neljän aikaan asteli kylään eräs outo mies hiekkanummien puolelta. Hän oli lyhyt, paksu olento, jolla oli päässään perin kulunut korkea hattu, ja näytti olevan hyvin hengästynyt. Hänen poskensa olivat vuoroin riipuksissa, vuoroin taas kovasti pullollaan. Hänen kirjavat kasvonsa olivat pelokkaan näköiset, ja hän liikkui tavallaan vastahakoisen ripeästi.
Kirkon luona hän kääntyi nurkan ympäri ja suuntasi kulkunsa "Vainuihin ja Hevosiin". Muiden ohella muistaa vanha Fletcher hänet nähneensä, ja tämä kunnon mies hätkähti niin kovasti hänen erikoista kiihtymystään, että huomaamattaan antoi aika paljon valkaisuainetta valua harjaa pitkin takkinsa hihaan vierasta katsellessaan.
Kookospähkinäkatoksen omistajan mielestä puheli outo tulokas itsekseen, ja Huxter huomasi saman ilmiön. Mies pysähtyi "Vaunujen ja Hevosten" portaiden juurelle ja näytti Huxterin väitteen mukaan suorittavan vakavan sisäisen kamppailun, ennenkuin jaksoi pakottaa itsensä menemään sisälle. Lopulta hän astui ylös portaita, minkä jälkeen Huxter näki hänen kääntyvän vasemmalle ja avaavan vierashuoneen oven. Sitten Huxter kuuli sieltä ja tarjoiluhuoneesta ääniä, jotka ilmoittivat vieraalle hänen erehtyneen.
"Se huone on yksityinen!" sanoi Hall, ja vieras sulki oven kömpelösti ja meni tarjoiluhuoneeseen.
Viiden minuutin kuluttua hän ilmestyi jälleen ulos, pyyhkien huuliaan kädenselällään niin rauhallisen ja tyytyväisen näköisenä, että se näytti Huxterista melko lailla teennäiseltä. Hän seisoi jonkun aikaa katsellen ympärilleen, ja sitten Huxter näki hänen astuvan omituisen salavihkaisesti pihaportille, jonne päin vierashuoneen ikkuna oli. Jonkun verran epäröityään vieras nojautui toista portinpylvästä vasten, veti esille lyhyen savipiipun ja alkoi sitä täyttää. Hänen sormensa vapisivat siinä puuhassa. Sitten hän sytytti sen kömpelösti ja pannen käsivartensa ristiin veteli sauhuja veltossa asennossa, jonka kanssa hänen silloin tällöin pitkin pihaa luomansa pikaiset silmäykset olivat selvässä ristiriidassa.
Kaiken tämän Huxter näki tupakkaikkunan peltirasioiden takaa, ja miehen omituinen käytös yllytti häntä jatkamaan tarkastelujaan.
Äkkiä vieras suoristautui ja pisti piipun taskuunsa. Sitten hän katosi pihalle. Silloin Huxter, ymmärtäen olevansa jonkin näpistelyn todistajana, heti juoksi myymäpöytänsä ympäri ja kiirehti ulos tielle siepatakseen varkaan kiinni. Juuri samassa ilmestyi taas Marvel, hattu kallellaan, iso siniseen pöytäliinaan kiedottu mytty toisessa kädessään ja toisessa kolme yhteen sidottua kirjaa. Tämä sitominen oli, kuten jälkeenpäin kävi ilmi, toimitettu kappalaisen housunkannattimilla. Kohta kun hän näki Huxterin, pääsi häneltä jonkinlainen läähätys, ja hän kääntyi kiireesti vasemmalle ja alkoi juosta. "Ottakaa kiinni varas!" huusi Huxter ja ryntäsi hänen perässään.
Huxterin mielenkiihko oli voimakas, mutta lyhyt. Hän näki miehen ihan edessään pyyhältävän kirkon nurkkaa kohti ja sitten pitkin maantietä. Toisaalla hän näki kylän liput ja juhlavarustukset, ja vain pari kolme henkeä kääntyi häntä katsomaan. Hän karjui taas: "Ottakaa varas kiinni!" ja jatkoi rohkeasti juoksuaan. Tuskin hän oli ehtinyt kymmentä pitkää loikkausta, kun hänen sääreensä tartuttiin takaapäin salaperäisellä tavalla, eikä hän enää juossut, vaan lensi uskomattoman nopeasti ilman läpi. Äkkiä hän näki maan ihan kiinni päässään. Maailma näytti pirstoutuvan miljoonaksi pyöriväksi valopilkuksi, eivätkä "senjälkeen sattuneet seikat enää kiinnittäneet hänen mieltään".