Siitä hetkestä alkaen, jolloin Näkymätön Mies kiljaisi raivosta ja Bunting suoritti merkillisen pakonsa kylään, kävi mahdottomaksi järjestyksessä kuvata tapausten kulkua Ipingissä. Mahdollisesti oli Näkymättömän Miehen alkuperäinen tarkoitus vain auttaa Marvelin pakoa vaatteita ja kirjoja viemässä. Mutta hänen luontonsa, joka ei milloinkaan oikein asettunut, näyttää perinpohjin kiihtyneen jonkin sattumalta saadun iskun vaikutuksesta, ja niinpä hän rupesikin iskemään ja paiskelemaan pelkästä lyömisen halusta.
Kuvailkaa mielessänne kyläraitti, joka on täynnä juoksevia olentoja, ovien läjähtelyä ja piilopaikkoihin rimpuilemista. Kuvitelkaa metelin äkkiä törmäävän yhteen vanhan Fletcherin kahden tuolin varaan asetetun horjuvan laudan kanssa — saaden aikaan kamalan mullistuksen. Ajatelkaa, kuinka kamalasti muuan pari yllätettiin kiikussa. Ja sitten on koko melskeinen rynnäkkö päättynyt, ja Ipingin katu koristuksineen ja lippuineen on yhtä raivoavaa näkymätöntä lukuunottamatta autio ihmisistä ja täynnä huiskin haiskin heitettyjä kookospähkinöitä, kaatuneita kangasseiniä ja hajalle lentäneitä makeismyymälän tavaroita. Joka taholta kuuluu sulkeutuvien luukkujen ja kiinni työnnettävien salpojen kalinaa, ja ainoa merkki ihmisolennoista on jonkin ikkunaruudun kulmauksessa kohotettujen kulmakarvain alta mahdollisesti vilahtava silmä.
Näkymätön Mies huvitteli jonkin aikaan särkemällä kaikki ikkunat "Vaunujen ja Hevosten" majatalossa. Sitten hän heitti katulampun rouva Grogramin vierashuoneen ikkunasta sisään, ja varmaan juuri hän katkaisi sähkölennätinlangan Adderdeaniin Higginsin mökin takana Adderdeanin tien varrella. Senjälkeen hän kokonaan katosi ihmisten näköpiiristä, niinkuin vain hänen erikoiset ominaisuutensa sallivat, niin ettei häntä sen koommin koskaan nähty, kuultu tai tunnettu Ipingissä. Hän hävisi täydellisesti.
Mutta kesti ainakin pari tuntia, ennenkuin kukaan ihmisolento taas uskalsi lähteä ulos autiolle Ipingin raitille.
KOLMASTOISTA LUKU
Marvel pohtii alistumistaan
Hämärän laskeutuessa ja Ipingin alkaessa taas kurkistella arasti juhlapäivästään hajalle jääneitä esineitä, asteli lyhyt, paksu mies, nukkavieru silkkihattu päässään, vaivaloisesti Bramblehurstiin viepää tietä pitkin pyökkimetsikön takana. Hän kantoi kolmea kirjaa, jotka oli kiinnitetty yhteen jonkinlaisella koristeellisella joustavalla siteellä, ja siniseen pöytäliinaan käärittyä myttyä. Hänen punertavilla kasvoillaan ilmeni hämmennystä ja väsymystä, ja hänellä näytti olevan oikein tulinen kiire. Hänen takanaan seurasi Ääni, toinen kuin hänen omansa, ja tuontuostakin hän vääntelehti näkymättömien käsien kosketuksesta.
"Jos taas yritätte pujahtaa käsistäni", sanoi Ääni, "jos vain yritätte taas pujahtaa käsistäni…"
"Voi hitto!" sanoi Thomas Marvel. "Olette lyönyt siihen olkapäähäni monta ruhjevammaa."
"Kautta kunniani", sanoi Ääni, "minä vaikka tapan teidät".