Thomas Marvel katsahti häneen ikäänkuin kauhistuneena. "Hyvinkin", myönsi hän.
"Oikein sopiva ilma tähän vuodenaikaan", sanoi merimies välittämättä toisen vähäpuheisuudesta.
"Aivan niin", sanoi Marvel.
Merimies veti esille hammastikun ja (pelastaen arvonsa) puuhaili sen kanssa joitakin minuutteja. Sillä välin saattoivat hänen silmänsä vapaasti tarkastella Thomas Marvelin pölyistä olemusta ja hänen vieressään olevia kirjoja. Lähestyessään Marvelia hän oli kuullut sentapaista ääntä kuin olisi rahoja helähdellyt taskuun. Häntä hämmästytti se vastakohta, jonka saattoi huomata Thomas Marvelin ulkomuodon ja hyvinvointiin viittaavan seikan välillä. Siitä hänen ajatuksensa jälleen kääntyi siihen keskusteluaiheeseen, joka oli takertunut niin omituisen lujasti hänen mielikuvitukseensa.
"Kirjoja?" sanoi hän äkkiä, lopettaen äänekkäästi hammastikun käsittelemisen.
Marvel säpsähti ja vilkaisi niihin. "Aivan niin", sanoi hän. "Niin, ne ovat kirjoja."
"Kirjoissa on kerrassaan kummallisia juttuja", virkkoi merimies.
"Lienette oikeassa", myönsi Marvel.
"Ja peräti kummallisia juttuja niiden ulkopuolellakin", lisäsi merimies.
"Se on totta", sanoi Marvel. Hän katseli puhetoveriaan ja silmäili sitten ympärilleen.