Thomas Marvel puhalsi ilman ulos poskistaan. Merimies olikin äkkiä lehahtanut hyvin punaiseksi. Hän puristi kätensä nyrkkiin. "Olen puhunut tässä kymmenen minuuttia", sanoi hän, "ja te, te pieni paksunahkainen, nahkanaamainen vanha saapasrähjä, ette ymmärrä edes ihan alkeellisia käytöstapoja…"
"Älkääpä kinastelko minun kanssani", sanoi Marvel.
"Kinastelko! Oikeinpa minua haluttaisi…"
"Tulkaa pois", sanoi Ääni, ja Thomas Marvel käännähti äkkiä ympäri ja lähti astelemaan omituisella, nytkähtelevällä tavalla.
"Teidän olisi paras jatkaa matkaanne", huomautti merimies.
"Kuka jatkaa matkaansa?" sanoi Marvel. Hän peräytyi viistoon omituisesti kiirehtien, silloin tällöin hypähtäen rajusti eteenpäin. Päästyään jonkun matkaa tietä eteenpäin hän alkoi mutista yksikseen, lausua vastaväitteitään ja syytöksiään.
"Tyhmä tomppeli", sanoi merimies katsellen väistyvää olentoa sääret hajallaan ja kädet puuskassa. "Minäpä opetan sinut, tyhmyri, pilkkamaan minua! Tässä se on sanomalehdessä!"
Thomas Marvel vastasi jotakin sekavaa ja katosi loitotessaan tien mutkan taakse, mutta merimies seisoi yhä mahtavana keskellä tietä, kunnes hänen oli väistettävä teurastajan läheneviä vankkureita. Sitten hän kääntyi Port Stoween päin. "Täynnä eriskummaisinta hupsuutta", virkkoi hän hiljaa itsekseen. "Hänen tyhmä tarkoituksensa oli vähän nolata minua… Lehdessähän niin sanotaan!"
Pian hän sai kuulla toisen ihmeellisen asian, joka oli tapahtunut aivan hänen lähellään. Oli nimittäin nähty "nyrkki täynnä rahaa" ilman näkyväistä liikkeellepanevaa voimaa kulkemassa pitkin seinänviertä Pyhän Mikaelin tien kulmauksessa. Eräs merimies oli juuri samana aamuna nähnyt tämän ihmeellisen näyn. Hän oli heti koettanut siepata rahoja, mutta lentänyt suinpäin kumoon, ja kun hän jälleen oli päässyt jaloilleen, olivat perhosrahat hävinneet. Meidän merimiehemme selitti voivansa uskoa mitä tahansa, mutta tuo oli sentään vähän liian paksua. Mutta jälkeenpäin hän alkoi sitä miettiä.
Juttu lentävistä rahoista oli tosi. Kaikkialta lähistöltä, jopa kunnioitettavalta Lontoon ja Piirikunnan pankkiyhtiöltä, myymälöiden ja ravintoloiden kassalaatikoista — ovet olivat näin auringonpaisteisena päivänä selkoselällään — oli rahaa kadonnut hiljaa ja taitavasti kourallisittain ja kääröittäin, liitäen kaikessa rauhassa pitkin seinänvieriä ja varjoisia paikkoja, luiskahtaen nopeasti näkyvistä ihmisten lähestyessä. Kukaan ei ollut seurannut sen kulkua, mutta joka kerta oli salaperäinen lento päättynyt sen levottoman miehen taskuihin, joka istui Port Stowen laitapuolella kapakan ulkopuolella, päässään vanhanaikainen silkkihattu.