Tohtori Kemp oli edelleen kirjoittanut työhuoneessaan, kunnes laukaukset saivat hänet hätkähtämään. Krak, krak, krak, ne tulivat perätysten.
"Ohoh!" sanoi tohtori Kemp, pannen kynän taas suuhunsa ja kuunnellen.
"Kuka ammuskelee Burdockissa? Mitä ne aasit puuhaavat?"
Hän astui etelänpuolisen ikkunan luo, avasi sen ja nojautuen ulos katseli ikkunoiden, helmimäisten kaasulamppujen ja myymälöiden verkkoa, jossa näkyivät lyhyinä mustina väliaukkoina öisen kaupungin katot ja pihat. "Näyttää siltä kuin olisi väkijoukko kukkulan juurella 'Kriketinpelaajien' luona", virkkoi hän ja jäi katselemaan. Siitä hänen silmänsä siirtyivät kaupungin yli paljon kauemmaksi sinne, missä laivojen valot loistivat ja majakka hohti — pieni, valaistu, särmikäs torni kuin keltainen jalokivi. Kuu, josta vasta näkyi ensimmäinen neljännes, riippui lännenpuolisen kukkulan yläpuolella, ja tähdet tuikkivat melkein troopillisen kirkkaina.
Viiden minuutin kuluttua, jolloin hänen mielensä oli vaeltanut tulevaisuuden yhteiskunnallisten olojen etäiseen tarkasteluun ja lopulta menettänyt käsityksen ajan pituudesta, hän taas kokosi tarmonsa huokaisten, sulki ikkunan ja palasi kirjoituspöytänsä luo.
Noin tuntia myöhemmin soi ulko-oven kello. Laukausten jälkeen hän oli kirjoittanut hitaasti ja silloin tällöin ajatuksiinsa vaipuen. Hän istui ja kuunteli. Hän kuuli palvelustytön avaavan oven ja odotti hänen askeleitaan pitkin portaita, mutta kaikki oli hiljaa. "Mitähän se oli?" ajatteli tohtori Kemp.
Hän koetti jälleen ryhtyä työhönsä, mutta se ei onnistunut. Hän nousi, lähti työhuoneestaan alas portaiden käännekohtaan, soitti kelloa ja kutsui kaiteiden yli sisäkköä, joka ilmestyi alakerran eteiseen. "Oliko se kirje?" kysyi hän.
"Vain turha soitto", vastasi tyttö.
"Minua ei nukuta tänä yönä", ajatteli Kemp. Hän palasi huoneeseensa ja tällä kertaa kävi päättävästi käsiksi työhönsä.
Hetkisen kuluttua hän oli taas päässyt hyvään vauhtiin, eikä huoneesta enää kuulunut muita ääniä kuin kellon tikitystä ja tohtorin sulkakynän hiljaista rapinaa sen kiitäessä nopeasti paperilla keskellä pientä valokehää, jonka hänen lampunvarjostimensa loi pöydälle.
Kello oli jo kaksi, ennenkuin tohtori Kemp oli täksi iltaa lopettanut työnsä. Hän nousi, haukotteli ja lähti yläkertaan nukkumaan. Hän oli jo riisunut takkinsa ja liivinsä, kun alkoi tuntea janoa. Hän otti kynttilän ja lähti alas ruokasaliin hakemaan viskyä ja soodavettä.