Hänen aivojensa läpi välähti se juttu, jolle hän vielä samana aamuna oli nauranut. Hän ei näytä sillä hetkellä perin pahasti pelästyneen tai edes hämmästyneen. Jälkeenpäin vasta hän alkoi miettiä.
"Luulin koko juttua valheeksi", sanoi hän. Etusijassa hän muisteli senaamuisia yhä toistettuja perusteita. "Onko teillä side?" kysyi hän.
"On", vastasi Näkymätön Mies.
"Ohoh", sanoi Kemp ja kokosi sitten tarmonsa. "Jopa nyt jotakin! Mutta sehän on mahdotonta. Se on jokin temppu." Hän astui äkkiä lähemmäksi, ja käsi, jonka hän ojensi sidettä kohti, osui näkymättömiin sormiin.
Hän säpsähti kosketuksesta, ja hänen värinsä muuttui "Pysykäähän rauhallisena, Kemp. Jumalan tähden! Tarvitsen kipeästi apua. Seis!"
Käsi tarttui hänen käsivarteensa. Hän löi sitä. "Kemp!" huudahti Ääni.
"Kemp, pysykää rauhallisena", ja puristus tiukkeni.
Kempin valtasi hurja halu päästä irti. Käsi, joka kuului siteeseen käärittyyn käsivarteen, tarttui hänen olkapäähänsä, ja äkkiä hänet kaadettiin taaksepäin vuoteelle. Hän avasi suunsa huutaakseen. Silloin työnnettiin lakanan nurkka hänen hampaittensa väliin. Näkymätön Mies piti häntä töykeästi pitkällään, mutta hänen käsivartensa olivat vapaat. Hän löi ja koetti hurjasti potkia.
"Pysykäähän järjillänne", virkkoi Näkymätön Mies pitäen hänestä kiinni, vaikka oli saanut kylkiluihinsa iskun. "Taivaan tähden, te saatte minut pian raivostumaan."
"Maatkaa paikallanne, hupsu!" karjui Näkymätön Mies Kempin korvaan.
Kemp rimpuili vieläkin vähän aikaa, mutta jäi sitten makaamaan hiljaa.