"Jos huudatte, lyön kasvonne mäsäksi", virkkoi Näkymätön Mies vapauttaen hänen suunsa. "Minä olen Näkymätön Mies. Se ei ole mitään hulluutta eikä noituutta. Olen todellakin Näkymätön Mies. Ja tarvitsen apuanne. En tahdo loukata teitä, mutta jos käyttäydytte mielettömän moukan tavalla, niin minun täytyy. Ettekö muista minua, Kemp? Griffin, yliopistotoverinne."
"Antakaa minun nousta", pyysi Kemp. "Pysyn siinä, missä olen. Ja sallikaa minun istua hetkinen rauhassa."
Hän nousi ja tunnusteli niskaansa.
"Minä olen Griffin, yliopistotoverinne, ja olen tehnyt itseni näkymättömäksi. Olen vain tavallinen mies, teille tuttu mies, joka on käynyt näkymättömäksi."
"Griffin?" kysyi Kemp.
"Griffin", vastasi Ääni. "Teitä nuorempi ylioppilas, tavattoman vaaleaverinen, kuusi jalkaa pitkä ja tukeva — mies, jolla oli vaaleanheleät kasvot ja punaiset silmät, sama, joka sai kemian palkinnon."
"Olen ihan ymmällä", sanoi Kemp. "Aivoissani kohisee. Mitä tällä on tekemistä Griffinin kanssa?"
"Minä olen Griffin."
Kemp mietti. "Se on hirveää", virkkoi hän. "Mutta mikä noituus voi tehdä miehen näkymättömäksi?"
"Se ei ole noituutta. Se on luonnollinen ja täysin ymmärrettävä ilmiö…"