"Mutta siinä oli kaikki hirveätä. En ollut aavistanut sellaisia kipuja. Yötä, joka oli täynnä viiltävää tuskaa, sairautta ja nääntymystä. Hampaani kalisivat, vaikka ihoani poltti, ja koko ruumiini oli kuin tulessa, mutta minä makasin kuin jäykkä kuolema. Nyt ymmärsin, miksi kissa oli naukunut siihen asti, kunnes sain annetuksi sille kloroformia. Onneksi asuin yksin ja avuttonna huoneessani. Toisinaan huokailin ja voihkin ja puhelin. Mutta minä pysyin lujana… Menetin tajuntani ja heräsin raukeana pimeässä.
"Tuska oli poissa. Luulin tappavani itseni, enkä siitä välittänyt. En milloinkaan unohda silloista aamunkoittoa ja outoa kauhua nähdessäni, että käteni olivat muuttuneet kuin himmeäksi lasiksi, ja katsellessani, kuinka ne kävivät kirkkaammiksi ja ohuemmiksi valon lisääntyessä, kunnes lopulta voin nähdä niiden läpi huoneeni ruman epäjärjestyksen, vaikka suljin läpikuultavat silmäluomeni. Jäseneni muuttuivat lasimaisiksi, luut ja valtimot häipyivät kokonaan, ja pienet valkeat hermot hävisivät viimeiseksi. Purin hampaani yhteen ja kestin loppuun asti… Vihdoin jäivät jäljelle vain kynsien elottomat reunat kalpeina ja valkeina ja jokin sormiini tullut ruskea happotahra.
"Ponnistausin pystyyn. Aluksi olin voimaton kuin kapalolapsi — kompuroin jaloilla, joita en voinut nähdä. Olin heikko ja hyvin nälissäni. Menin parranajokuvastimen eteen ja tuijotin tyhjään — minusta ei näkynyt muuta kuin silmieni verkkokalvon takana jotakin heikkoa väriainetta, joka oli sumuakin ohuempaa. Minun täytyi nojata pöytään ja painaa otsaani lasiin.
"Vain hurjalla tahdonponnistuksella jaksoin laahautua jälleen koneen luo ja täydentää muutoksen.
"Nukuin aamupäivän vetäen lakanan silmilleni estääkseni valoa pääsemästä niihin, ja puolipäivän tienoissa heräsin koputukseen. Voimani oli palannut. Nousin istumaan, kuuntelin ja erotin kuiskauksia. Hypähdin seisomaan ja aloin niin ääneti kuin mahdollista irroittaa koneeni liitteitä, jaellen sen osia ympäri huonetta, hävittääkseni kaikki ohjeet sen kokoonpanemiseksi. Sitten kuului taas koputusta ja ääniä, ensiksi isäntäni ja sitten kahden muun. Aikaa voittaakseni vastasin heille. Näkymätön kangaspalanen ja pielus sattuivat käsiini. Minä avasin ikkunan ja pudotin ne alas vesisäiliön kannelle. Samalla kun ikkuna aukeni, kuului ovelta kova jysähdys. Joku oli törmännyt sitä vastaan aikoen murtaa lukon. Mutta ne tukevat salvat, jotka olin ruuvannut siihen muutamia päiviä aikaisemmin, pidättivät miestä. Tämä hyökkäys pelästytti minua ja suututti. Aloin vavista ja kiirehtiä.
"Keräsin kokoon joitakin irtonaisia papereita, olkia, käärepaperia ja niin edespäin huoneen keskelle ja avasin kaasujohdon. Raskaita iskuja alkoi jysähdellä ovelle. En voinut löytää tulitikkuja. Raivoissani löin seinää nyrkeilläni. Käänsin jälleen kaasujohdon kiinni, hyppäsin ulos ikkunasta vesisäiliön kannelle, suljin jälleen ikkunanpuoliskon ja istuuduin turvallisena ja näkymättömänä, mutta vihasta väristen, katselemaan tapausten kulkua. Minä näin heidän särkevän laudoituksen erästä kohdasta, ja samassa he olivat murtaneet salpojen sinkilät ja seisoivat oviaukossa. Siinä olivat isäntä ja hänen kaksi poikapuoltaan — kahdenkymmenen kolmen tai neljän vuotiaita vahvoja miehiä. Heidän takanaan touhusi heti alakerran vanha akka.
"Voitte kuvailla heidän hämmästystään, kun he huomasivat huoneen tyhjäksi. Toinen nuorista miehistä syöksyi heti ikkunan luo, työnsi sen auki ja katseli ulos. Hänen tuijottavat silmänsä ja paksuhuulinen, partainen naamansa tuli jalan päähän kasvoistani. Teki melkein mieleni lyödä vasten hänen tyhmää kuonoaan, mutta pidin kuitenkin kurissa nyrkkini.
"Hän katseli suoraan lävitseni. Samoin toisetkin, jotka tulivat hänen luokseen. Vanhus meni kurkistamaan vuoteen alle, ja sitten kaikki hyökkäsivät astiakaapille. Heidän täytyi lopulta keskustella asiasta juutalaisten kielellä ja lontoolaisten murteella. He tulivat siihen johtopäätökseen, etten ollutkaan vastannut heille, vaan että heidän mielikuvituksensa oli pettänyt. Tavattoman ylpeyden tunne tuli vihani sijalle katsellessani ikkunan ulkopuolelta noita neljää ihmistä — sillä vanha eukkokin tuli sisään tähyillen ympärilleen epäluuloisesti kuin kissa — kun he siinä koettivat arvata, minne olin mennyt.
"Ukko, sikäli kuin ymmärsin hänen kieltensekoitustaan, oli eukon kanssa yhtä mieltä siitä, että minä harjoitin elävältäleikkaamista. Pojat väittivät siistityllä englanninkielellä, että minä olin sähkötaituri ja vetosivat dynamoihin ja radiaattoreihin. He pelkäsivät hermostuneina minun palaavan, vaikka huomasinkin jäljestäpäin, että he olivat panneet ulko-oven salpaan. Vanha eukko kurkisti astiakaappiin ja vuoteen alle. Muuan toinen vuokralainen, vihanneskaupustelija, joka asui erään teurastajan kanssa vastapäisessä huoneessa, ilmestyi portaiden yläpäähän. Hänet kutsuttiin sisälle, ja hän sai kuulla sekavia asioita.
"Mieleeni juolahti, että ne erikoiset radiaattorit, jotka minulla oli, voisivat jonkun älykkään, sivistyneen ihmisen käsiin joutuessaan ilmaista minut liian selvästi. Niinpä otin tilaisuudesta vaarin, laskeuduin ikkunalaudalta huoneeseen ja väistyen syrjään vanhan eukon tieltä kallistin toisen pienen dynamon irti toisesta, jonka päällä se seisoi, ja löin murskaksi molemmat. Kuinka he kauhistuivatkaan!… Heidän koettaessaan selittää läiskinää pujahdin ulos huoneesta ja lähdin hiljaa alakertaan.