"Hypähdin seisomaan, sieppasin tuolin myymäpöydältä ja lennätin sen sitä tomppelia kohti, joka oli huutanut, käännyin, törmäsin erääseen toiseen kulman takana, heitin hänet kierimään pitkin lattiaa ja ryntäsin ylös portaita. Hän nousi jaloilleen, päästi huudon ja juoksi portaita ylös ihan kintereilläni. Portaiden yläpäähän oli pinottu joukko sellaisia vaaleita ruukkuja — miksi niitä nyt sanotaan?"
"Taideteollisuusmaljakoiksi", virkkoi Kemp.
"Aivan niin. No, minä seisoin ylimmällä portaalla, sieppasin yhden maljakon pinosta ja murskasin sen hänen tyhmään päähänsä, kun hän tuli kimppuuni. Koko maljakkopino suistui alas, ja minä kuulin huutoja ja askeleita joka taholta. Tein mielettömän hyökkäyksen virvokeosastoon, ja siellä rupesi minua ajamaan takaa eräs mies, joka oli puettu valkoisiin kuin mieskokki. Tein viimeisen epätoivoisen käännöksen ja huomasin olevani lamppu- ja rautatavaraosastossa. Menin siellä myymäpöydän taakse ja odotin kokkia. Kun hän syöksyi sisälle ensimmäisenä takaa-ajajien joukossa, löin hänet ihan koukkuun lampulla. Hän mätkähti lattiaan, ja minä aloin myymäpöydän taakse kyyristyneenä heitellä pois vaatteitani niin nopeasti kuin saatoin. Takki, nuttu, housut, kengät heltisivät pian, mutta lampaanvillaiset liivit takertuivat mieheen kuin nahka. Kuulin useampien miesten lähestyvän, kokki makasi hiljaa myymäpöydän toisella puolella sanattomaksi taintuneena tai pelästyneenä, ja minun oli tehtävä uusi loikkaus, niinkuin kaniinin, joka ajetaan ulos puupinosta.
"'Tätä kautta, poliisi', kuulin jonkun huutavan. Huomasin jälleen olevani entisessä vuodevaateosastossa, ja perällä oli vaatekaappien sokkelo. Syöksyin niiden väliin, heittäydyin pitkälleni, pääsin liiveistäni eroon äärettömästi rimpuiltuani ja seisoin taas vapaana miehenä, läähättäen ja kauhistuneena, kun nurkan takaa ilmestyi poliisi kolmen myyjän kanssa. He hyökkäsivät ottamaan liivit ja tohvelit ja tarttuivat housujen kaulukseen. 'Hän heittelee pois saalistaan', sanoi muuan nuorista miehistä. 'Hänen täytyy olla jossakin täällä.'
"Mutta sittenkään he eivät löytäneet minua.
"Seisoin ja katselin jonkun aikaa, kuinka he ajoivat minua takaa, ja noiduin huonoa onneani, kun olin menettänyt vaatteet. Menin sitten virvokehuoneeseen, join vähän sieltä löytämääni maitoa ja istuuduin tulen ääreen miettimään asemaani.
"Hetkisen kuluttua tuli sisälle kaksi apulaista, jotka alkoivat hyvin kiihtyneinä puhella tästä asiasta ja olivat kuin järjiltään. Kuulin liioitellun kuvauksen tuhotöistäni ja arveluita olinpaikastani. Sitten pohdin taas suunnitelmia. Oli ehdottomasti mahdotonta saada täältä mitään varastetuksi, etenkin kun nyt oli pantu hälytys toimeen. Menin alas varastohuoneeseen nähdäkseni oliko siellä mitään mahdollisuutta siepata ja varustaa osoitteella jokin paketti, mutta minä en ymmärtänyt sikäläistä järjestelmää. Noin yhdentoista aikaan, kun lumi oli heti maahan tultuaan sulanut ja päivä oli kauniimpi ja vähän lämpimämpi kuin edellinen, tulin siihen päätökseen, että tästä tavaratalosta ei voinut mitään viedä, ja lähdin taas ulos katkeroituneena huonosta onnestani, mielessäni vain peräti hämäriä suunnitelmia vastaisen varalta."
KOLMASKOLMATTA LUKU
Drury-kujalla
"Mutta nyt jo alattekin käsittää asemani täydellisen epäedullisuuden", jatkoi Näkymätön Mies. "Minulla ei ollut mitään suojaa, ei verhoa. Vaatteiden hankkiminen merkitsi kaikista eduista luopumista, ja silloin minusta olisi tullut outo ja kammottava olento. Minä paastosin, sillä jos olisin syönyt, jos olisin täyttänyt itseni hitaasti sulavalla ravintoaineella, olisin taas tullut eriskummaisella tavalla näkyväksi."