"Sitä en ollenkaan ollut ajatellut", huomautti Kemp.
"En minäkään. Ja lumi oli varoittanut minua muista vaaroista. En voinut kulkea ulkona lumessa — se tarttui minuun ja ilmaisisi minut. Sadekin voisi luoda minulle vetiset rajat, tehdä minusta kiiltäväpintaisen miehen — kuplan. Ja sumu — minä olisin kuin heikko kupla sumussa, kuin kuori, rasvainen ja kiiltävä ihmisen kajastus. Sitäpaitsi minä keräsin lokaa nilkkoihini, irtonaista likaa ja pölyä nahkaani liikkuessani ulkosalla Lontoon ilmassa. En tiennyt, kuinka kauan kestäisi, ennenkuin tulisin näkyväksi siitäkin syystä. Mutta selvästi huomasin, ettei se voisi kestää kovin kauan."
"Ei ainakaan Lontoossa."
"Menin Portland-kadulle päin köyhälistökortteleihin ja huomasin olevani sen kadun päässä, jonka varrella olin asunut. En kulkenut sitä tietä, koska siellä oli väentungosta kadun puoliväliin asti sytyttämäni talon vieläkin savuavien raunioitten kohdalla. Tärkein kysymys, joka minun oli saatava heti ratkaistuksi, oli vaatteiden hankkiminen. Sitten eräässä tuollaisessa rihkamakaupassa — jollaisissa on sanomalehtiä, makeisia, leikkikaluja, paperitavaroita, myöhästyneitä jouluhullutuksia ja muuta — näin varaston naamareita ja neniä ja muistin sen ajatuksen, jonka Omniumin leikkikalut olivat mielessäni herättäneet. Käännyin, en enää umpimähkään, ja kuljin kiertoteitse välttääkseni vilkasliikkeisiä katuja Strandin pohjoispuolisille takakaduille, sillä muistin eräillä teatterien puvustonhoitajilla olevan myymälänsä siellä, vaikkakaan en oikein selvästi missä.
"Päivä oli kylmä, ja pureva tuuli puhalsi pitkin pohjoiseen johtavia katuja. Minä marssin nopeasti välttääkseni yllätystä. Jokainen meno kadun poikki oli vaarallinen, jokainen ohikulkija sellainen olento, jota oli tarkoin varottava. Eräs mies, jota koetin sivuuttaa Bedford-kadun päässä, kääntyi äkkiä minua kohti, törmäsi kiinni ja työnsi minut ajotielle, niin että olin vähällä joutua ohikulkevien kaksipyöräisten kärryjen alle. Niiden ajaja päätteli varmaankin, että hän oli saanut jonkunlaisen kohtauksen. Tämä yhteentörmäys teki minut niin voimattomaksi, että menin Covent Gardenin torille ja istuuduin joksikin aikaa huohottaen ja vapisten erääseen rauhalliseen nurkkaan orvokkikojun luo. Tunsin kylmettyneeni uudelleen, ja niin oli minun vähän ajan kuluttua lähdettävä pois, jotta aivastukseni eivät herättäisi huomiota.
"Vihdoin saavutin tavoittamani päämäärän. Se oli likanen kärpästen tahrima pikku myymälä lähellä Drury-kujaa pienen solan varrella. Siellä oli ikkuna täynnä kimmeltäviä pukuja, valejalokiviä, tekotukkia, tohveleita, kaapuja ja teatterivalokuvia. Myymälä oli vanhanaikainen, matala ja pimeä, ja sen yläpuolella kohosi rakennus nelikerroksisena, synkkänä ja ikävän näköisenä. Kurkistin ikkunan läpi ja, kun en nähnyt siellä ketään, menin sisään. Oven avaaminen pani rämisevän kellon soimaan. Minä jätin sen auki ja pujahdin tyhjän vaatetelineen ohi erään kääntökuvastimen takaiseen nurkkaan. Kesti noin minuutin verran, ennenkuin ketään ilmestyi. Silloin kuulin raskaiden askelien harppaavan huoneen poikki, ja myymälään tuli eräs mies.
"Suunnitelmani oli nyt täysin selvä. Päätin mennä sisälle taloon, kätkeytyä yläkertaan, odottaa sopivaa tilaisuutta ja, kun kaikki olisi rauhallista, penkoa esille tekotukan, naamarin, silmälasit ja puvun ja lähteä taas ulkoilmaan, ehkä eriskummaisena, mutta kuitenkin siedettävänä olentona. Ja sivumennen tietysti voisin ryöstää talosta niin paljon rahaa kuin tapaisin.
"Mies, joka oli tullut myymälään, oli lyhyt ja vähän kyttyräselkäinen. Hänellä oli tuuheat kulmakarvat, pitkät käsivarret ja hyvin lyhyet käyrät jalat. Ilmeisesti olin keskeyttänyt hänen ateriansa. Hän katseli ympärilleen myymälässä odottavan näköisenä. Siitä hänen ilmeensä muuttui hämmästyneeksi, sitten vihaiseksi, kun hän näki myymälänsä olevan tyhjän. 'Lempo vieköön ne pojat!' virkkoi hän. Hän meni ovelle ja katseli katua kahteen suuntaan. Sitten hän taas tuli sisään, potkaisi oven sisukkaasti kiinni jalallaan ja meni mutisten takaisin sisäovelle.
"Minä astuin lähemmäksi seuratakseni häntä, ja siitä syntynyt kahina sai hänet äkkiä pysähtymään. Minäkin pysähdyin pelästyneenä hänen korvansa tarkkuudesta. Hän läimäytti sisäoven kiinni ihan kasvojeni edessä.
"Minä seisoin epäröiden. Äkkiä kuulin hänen nopeiden askeltensa palaavan, ja ovi aukeni taas. Hän seisoi katsellen ympärilleen myymälässä eikä näyttänyt vieläkään rauhoittuneen. Sitten hän itsekseen mutisten tutki myymäläpöydän taustaa ja kurkisti muutamien huonekalujen taakse. Senjälkeen hän jäi seisomaan epäröiden. Hän oli jättänyt sisäoven auki, ja minä pujahdin myymälän takaiseen huoneeseen.