"Se oli omituinen pikku huone, köyhästi kalustettu. Eräässä nurkassa oli joukko suuria naamareita. Pöydällä oli kesken jäänyt aamiainen, ja minun oli hiton kiusallista hengittää hänen kahvinsa hajua ja seisoa katselemassa, kuinka hän sisään tultuaan ryhtyi jatkamaan ateriaansa. Hänen pöytätapansakin olivat ärsyttävät. Kolme ovea vei tästä pikku huoneesta, niistä yksi vei yläkertaan ja yksi alakertaan, mutta ne olivat kaikki kiinni. Minä en voinut päästä ulos huoneesta niin kauan kuin hän oli siellä. Tuskin saatoin liikahtaa, sillä hän oli kovin valpas, ja selässäni tuntui pahoja vilunväreitä. Pari kertaa sain ajoissa tukahdutetuksi aivastuksen.
"Esiintymiseni tällaisessa näytelmässä oli kyllä uutta ja omituista, mutta sittenkin olin perinpohjin väsynyt ja suuttunut jo aikoja ennenkuin hän oli lopettanut aterioimisensa. Mutta lopulta hän herkesi syömästä, ja pannen kehnot saviastiansa mustalle tinatarjottimelle, jolla oli ollut hänen teekannunsa, ja kooten kaikki muruset sinapinväriseltä pöytäliinalta hän otti kaikki kapineet mukaansa. Hänen taakkansa esti häntä sulkemasta ovea takanaan, kuten hän muuten varmasti olisi tehnyt. En ole milloinkaan nähnyt ovien sulkemiseen niin mieltynyttä miestä kuin hän oli. Minä seuraan häntä pohjakerroksen hyvin likaiseen keittiöön ja pesukomeroon. Mielihyväkseni huomasin hänen alkavan pestä astioita, ja kun en hyötynyt mitään siellä olemisesta ja kivilattia oli kylmä jaloilleni, palasin yläkertaan ja istuuduin hänen tuoliinsa tulen ääreen, joka oli jo melkein loppuun palanut. Tuskin ajatellen mitään lisäsin vähän hiiliä. Rapina kutsui miehen heti ylös. Hän jäi seisomaan ja tuijottamaan. Sitten hän kurkisteli ympäri huonetta ja oli vähällä koskettaa minuun. Tuonkaan nuuskimisen jälkeen hän tuskin näytti tyytyvän. Hän pysähtyi oviaukkoon ja loi vielä yleissilmäyksen huoneeseen, ennenkuin lähti alas.
"Sain kauan odottaa pikku huoneessa, ennenkuin hän tuli takaisin avaten yläkerran oven. Minä hiivin hänen kintereillään.
"Portailla hän äkkiä pysähtyi, niin että olin törmätä häneen kiinni. Hän seisoi katsellen taaksepäin suoraan kasvoihini ja kuunteli. 'Olisin voinut vaikka vannoa', mutisi hän. Hänen pitkä karvainen kätensä siveli hänen alahuultaan, ja hän silmäili ylös ja alas portaita. Sitten hän murahti ja lähti taas ylöspäin.
"Hänen kätensä oli jo ovenrivassa, ja siihen hän taas pysähtyi, kasvoillaan sama hämmästynyt kiukku. Hän alkoi kuulla lähellään liikkeitteni heikkoa kahinaa. Sillä miehellä oli varmaankin pirullisen terävä kuulo. Äkkiä hän vimmastui: 'Jos joku on tässä talossa…' huusi hän noituen ja jätti uhkauksensa lopettamatta. Hän pisti käden taskuunsa, mutta ei löytänyt mitä etsi, ja syöksyen ohitseni hän kompuroi kolisten ja taisteluhaluisena alakertaan. Mutta minä en seurannut häntä, vaan istuin portaiden yläpäässä hänen paluuseensa asti.
"Pian hän taas tuli takaisin yhä mutisten. Hän avasi huoneen oven ja, ennenkuin ennätin päästä sisälle, paukautti sen kiinni vasten naamaani.
"Päätin tutkia taloa ja vietin jonkun aikaa siinä hommassa niin äänettömästi kuin suinkin. Talo oli hyvin vanha, rappeutunut ja kostea, ja ullakkokerroksen seinäpaperit riippuivat irrallaan rottien repiminä. Melkein kaikki ovenrivat olivat jäykkiä, enkä uskaltanut vääntää niitä. Muutamat tarkastamistani huoneista olivat kalustamattomia, ja toisissa oli huiskin haiskin teatteriromua, joka ulkoasusta päättäen oli ostettu käytettynä. Eräästä huoneesta, joka oli ukon oman huoneen vieressä, löysin joukon vanhoja vaatteita. Aloin kaivella niitä ja unohdin taas innoissani hänen korviensa tavattoman tarkkuuden. Kuulin hiljaisia askeleita ja katsahtaessani juuri ajoissa näin hänen ovesta tähystelevän pengottua vaatekasaa ja pitävän vanhanaikaista revolveria kädessään. Seisoin hievahtamatta paikallani hänen tuijottaessaan ympärilleen suu auki ja epäluuloisena. 'Se on varmastikin ollut se letukka', sanoi hän hitaasti. 'Hitto hänet vieköön!'
"Hän sulki rauhallisesti oven, ja heti kuulin avaimen kääntyvän lukossa. Sitten hänen askeleensa loittonivat. Käsitin äkkiä olevani teljettynä. Aluksi en tiennyt, mitä oli tehtävä. Astuin ovelta ikkunan luo ja taas takaisin ja seisoin hämmentyneenä. Vihanpuuska valtasi minut. Mutta minä päätin tutkia vaatteita, ennenkuin tekisin mitään muuta, ja ensimmäinen yritykseni pudotti vaatepinon ylähyllyltä. Se sai hänet palaamaan entistä synkempänä. Tällä kerralla hän todellakin kosketti minuun, hypähti takaisin hämmästyneenä ja seisahtui neuvotonna keskelle huonetta.
"Pian hän vähän rauhoittui. 'Rottia', virkkoi hän matalalla äänellä, sormet huulella. Ilmeisesti hän oli vähän peloissaan. Minä pujahdin hiljaa ulos huoneesta, mutta eräs lattiapalkki narahti. Silloin se lemmon peto lähti marssimaan läpi koko talon revolveri kädessään, lukitsi oven toisensa perästä ja pisti avaimet taskuunsa. Kun käsitin hänen puuhansa, jouduin oikein raivoihini — tuskin saatoin kylliksi hillitä itseäni odottaakseni sopivaa tilaisuutta. Nyt tiesin hänen olevan yksin talossa. En siis nostanut sen suurempaa melua, vaan kolhaisin häntä päähän."
"Kolhaisitte häntä päähän?" huudahti Kemp.